Maailman tunnetuimpiin povipommeihin pian parinkymmenen vuoden ajan lukeutunut Pamela Anderson on antanut yllättävän lausunnon koskien nakukuviaan, sillä hän häpeää niitä. Baywatch-tähti nousi alunperin suursuosioon juuri televisioroolillaan ja alastonkuvillaan.
Access Hollywood -julkaisu kertoo Pamelan tekevän vielä paluun näyttäviin kuviin. 45-vuotias Pamela on nimittäin lupautunut mukaan tammikuussa 2011 ilmestyvään Playboy-lehteen. Tuolloin on vuorossa jo 14. esiintymiskerta kyseisessä lehdessä. Kuvien tuoton Anderson aikoo lahjoittaa vesijärjestelmien ylläpitoon maihin, joissa kärsitään puhtaan juomaveden puutteesta.
Taannoin Romaniassa Playboy-lehden markkinointikiertueella ollut Pamela Anderson ilmoitti katuvansa alastonkuviaan, eli hieman kärjistettynä lähes kaikkea mitä hän on urallaan tehnyt. Anderson on kahden lapsen äiti ja hän kertoi lastensa joutuneen kiusaamisen kohteeksi alastonkuviensa takia.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.