Maailman menestyksekkäimpiin supermalleihin jo pitkään lukeutunut Heidi Klum avioitui viisi vuotta sitten poptähti-miehensä Sealin kanssa. Urallaan upeasti menestynyt kaunotar oli toissa vuonna maailman toiseksi eniten tienaava huippumalli 16 miljoonan dollarin tuloillaan.
Halloween-viikonloppu on innostanut myös huippumallin etsimään itsellensä sopivan naamiaisasun. Nainen on mahdollisesti hurmaantunut Iron Man -elokuvista tai Transformers-elokuvien autoboteista, sillä hänet nähtiin sovittelemassa punaviolettia robottiasua päälleen New York Cityssa. Katso kuvat tästä.
36-vuotias saksalaissyntyinen Heidi Klum, nykyisin virallisesti Heidi Samuel, asuu Beverly Hillsissä yhdessä poptähtimiehensä Sealin kanssa. Pariskunnalla on kolme yhteistä lasta ja lisäksi Heidillä on kuusivuotias tytär edellisestä suhteestaan formulapomo Flavio Briatoren kanssa. Heidi Klum on mallinuransa ja perheenädin tehtäviensä ohella debytoinut myös laulajana. Esikoissingle Wonderlandjulkaistiin vuonna 2007. Lisäksi hän on juontanut Huippumalli haussa -ohjelman Saksan versiota.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.