Hilary Duff yllätti paljastavalla asulla televisiohaastattelussa

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Näyttelijätär Hilary Duff tuli aikoinaan tunnetuksi lapsitähtenä Lizzie McGuire -televisiosarjasta. Taannoin hän kihlautui NHL-pelaaja Mike Comrien kanssa ja sai nimettömäänsä miljoonan dollarin arvoisen kihlasormuksen. Avioliittoon pari vihittiin viime kesänä Santa Monicassa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Tänä syksynä Hilary Duff julkaisi ensimmäisen nuorille aikuisille suunnatun kirjansa. Viime viikkoina hän on kiertänyt ahkerasti markkinoimassa kirjaansa muiden muassa nimmaritilaisuuksissa ja televisio-ohjelmissa. Tällä kertaa Hilary on ikuistettu yllättävän paljastavassa pikkumustassa Jimmy Kimmelin haastattelussa. Katso kuvat tästä.

23-vuotias Hilary elää kiireisiä aikoja, sillä hän on televisiosarjan lisäksi mukana neljässä uudessa elokuvassa. Hänet voi nähdä muiden muassa elokuvissa Safety Glass, Greta ja Stay Cool sekä kuulla ääniroolissa elokuvassa Foodfight. The Business of Falling in Love -televisioelokuva saa sekin ensi-iltansa tänä vuonna. Duff välttää yleensä poseeraamista rohkeissa kuvissa niin studiossa kuin vapaa-ajallaankin, mutta taannoin hän poseerasi Maxim-miestenlehden näyttävissä kuvissa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.