Prinssi Charles nauttii viraalivideoista: ”Hauskimpia videoita aikoihin”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Iso-Britannian kruununperijä prinssi Charles viettää aikaa koronakriisin keskellä samaan tapaan kuin monet tavalliset kansalaisetkin. Hän on paljastanut viihdyttävänsä itseään esimerkiksi viraalivideoita katselemalla.

71-vuotias Charles kirjoitti Country Life -lehteen artikkelin, jossa hän kertoi tavoistaan viettää aikaa eristyksissä. Prinssi hehkuttaa kirjoituksessaan nykyteknologiaa, jonka ansiosta kotoa käsin voi sekä tehdä töitä että viihdyttää itseään.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Pystymme pitämään yhteyttä virtuaalibileiden, pelien ja laulamisen muodossa, unohtamatta hauskimpia videoita joita olen nähnyt aikoihin!, Charles kirjoitti.

Prinssi Charles myös kiitteli ihmisten halukkuutta auttaa toisiaan kriisin aikaan ja muistutti maanviljelijöiden työn tärkeydestä pandemian keskellä. Kuninkaallisella todettiin koronavirustartunta maaliskuun lopussa. Hän kuitenkin parani taudista melko nopeasti ja on sittemmin jatkanut kuninkaallisten velvollisuuksien suorittamista kotoa käsin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.