Laulaja Selena Gomez on kertonut avoimesti kärsivänsä mielenterveysongelmista, kuten kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Nainen viettää parhaillaan koronaviruskaranteenia yhdessä isovanhempiensa kanssa.
Selena Gomez pitää tilannetta ahdistavana ja hän välttelee katsomasta liikaa uutisia koronaviruspandemiaan liittyen. Sen sijaan hän on aloittanut uusia harrastuksia kotioloissa, kuten taidemaalaamisen, lukemisen, musiikin kuuntelemisen ja vanhojen televisiosarjojen katsomisen, Puma uutisoi.
Hän on myös laittanut ahkerasti uudenlaisia ruokia. Kerroimme äskettäin, että Selena Gomez tulee tähdittämään omaa kokkausohjelmaansa HBO Max -televisiokanavalla vielä toukokuun aikana. Hänen toinen unelma-ammattinsa laulajan lisäksi on ollut kokki.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Selena Gomez tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.