Raju käänne säässä – yöpakkaset mahdollisia etelässä saakka

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomessa päästiin vielä elokuun viimeisenä kokonaisena viikkona nauttimaan vielä kesäisistä säistä. Esimerkiksi sunnuntaina lämpötilat kohosivat Suomen etelä- ja kaakkoisosissa paikoitellen 28-29 asteen hellelukemiin. Tällä viikolla luvassa on kuitenkin täykäännös.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Maanantaina 29. elokuuta alkavalla viikolla lämpötilat romahtavat Forecan mukaan selvästi pohjoisen ilmavirtauksen vuoksi. Muutos näkyy koko maassa, erityisesti etelässä ja kaakossa. Lämpötila laskee keskiviikkoon saapuessa sunnuntain hellelukemista jopa 15 asteen verran.

Päivälämpötilojen lisäksi myös yölämpötilat laskevat rajusti. Odotettavissa on hallaöitä, mahdollisisesti jopa yöpaikkasia pilvettöminä ja heikkotuulisina öinä rannikkoalueita lukuunottamatta. Suomen yli liikkuu viikon aikana myös sateita, mutta ennusteen mukaan laaja-alaisia kaatosateita ei ole tulossa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.