Ansioikkaan journalistisen työn ansiosta potkut saanut Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtajana vuosina 2016-2021 toiminut Tytti Tellervo Yli-Viikari on valittanut irtisanomisestaan Helsingin hallinto-oikeuteen. Hän on laatinut 44 sivua pitkän valituskirjelmän, jonka mukaan potkut ovat olleet perusteettomat.
VTV on asiasta eri mieltä. Yli-Viikari on on rikkonut velvollisuuksia ja määräyksiä sekä ollut epärehellinen työnantajaansa kohtaan. Lisäksi hänen on otaksuttu vahingoittaneen viraston mainetta. Yli-Viikari tuomittiin tammikuussa Helsingin käräjäoikeudessa 80 päiväsakon rangaistukseen virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kavalluksesta.
Ilta-Sanomien mukaan Tytti Yli-Viikari on saapunut oikeuteen Puuseppä-kirjan kanssa. Hän kuvaili kirjaa aikuisille tarkoitetuksi iltasaduksi. Yli-Viikari on hakenut potkujen jälkeen muun muassa Kansallisarkiston pääjohtajaksi ja valtiovarainministeriön alivaltiosihteeriksi.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten oikeus, Tytti Yli-Viikari tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.