IS: Viking Line perui Kike Elomaan keikat – tässä syy

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Äskettäin Perussuomalaisten kansanedustajaksi valittu Kike Elomaa on tehnyt uudesta pestistään huolimatta vielä myös laulukeikkoja. Nyt osa keikoista on kuitenkin yllättäen peruttu.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Elomaa kertoo tänään Ilta-Sanomissa, että laivayhtiö Viking Line on peruuttanut hänen esiintymisensä laivoilla. Elomaa epäilee peruutuksen syynä olevan hänen ”väärä puolueensa”. Viking Linen viihdepäällikkö kuitenkin kertoo lehdelle syyn olevan Elomaan uudessa ammatissa ja vahvistaa, että samaa toimintatapaa on sovellettu myös muihin laulaviin kansanedustajiin.

– Tämä keskustelu käytiin aikanaan Mikko Alatalon esiintymiseen yhteydessä. Siitä nousi aivan hirveä äläkkä, kun artistille maksetaan kansanedustajan palkkaa ja sitten hän saa vielä palkkaa laivalta, Kimmo Selenius kertoi Ilta-Sanomille.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.