Tove Janssonin Kesäkirjasta kansainvälinen elokuva – pääosassa Hollywood-tähti

Tove Janssonin Kesäkirja-romaanista tehdään kansainvälistä tuotantoa oleva, Suomessa kuvattava elokuva. Sen pääroolia näyttelee pitkän ja arvostetun uran Hollywoodissa tehnyt Glenn Close, joka muistetaan muun muassa elokuvista Vaarallinen suhde ja 101 Dalmatialaista.

------

Kesäkirja kertoo Sophia-tytön ja tämän isoäidin ystävyydestä Suomenlahdella sijaitsevalla saarella. Close näyttelee elokuvaversiossa isoäitiä, ja isoisän roolissa nähdään norjalainen Anders Danielsen Lie. Elokuvan ohjaa The One I Love ja Windfall -elokuvista tunnettu yhdysvaltalainen Charlie McDowell.

– On suuri kunnia sovittaa elokuvaksi yksi lempikirjoistani, Tove Janssonin Kesäkirja, ja kuvata se kauniissa Suomessa jonne tarina sijoittuu. Myös Glenn Closen kanssa työskentely on ollut pitkäaikainen haaveeni, McDowell kertoi Deadline-sivuston mukaan.

Elokuvan yhtenä tuottajana on suomalainen Aleksi Bardy Helsinki-filmistä. Kesäkirja on yksi Tove Janssonin tunnetuimmista kirjoista Muumit-sarjan ulkopuolella. Vuonna 1972 alun perin Ruotsiksi ilmestynyt kirja on käännetty vuosien aikana jo 35 kielelle.