Venepoliisilla oli kiireinen juhannus Helsingissä – ruorijuopumusta poikkeuksellisen paljon

Uutiset Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Juhannuksena liikutaan runsaasti vesillä, mikä näkyy myös poliisin työssä. Venepoliisia työllistivät tänä juhannuksena Helsingin seudulla erityisesti ruorijuopot.

Helsingin poliisin mukaan juhannus vastasi tehtävämäärältään tyypillistä kesäviikonloppua. Venepoliisin juhannus ja erityisesti juhannusaatto olivat kuitenkin vilkkaita. Ruorijuopumusepäilyjä todettiin jopa poikkeuksellisen paljon edellisiin juhannuksiin verrattuna.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Poliisi ja Merivartiosto saivat haaviinsa kuusi ruorijuopumuksesta epäiltyä. Harvan vesilläliikkujan puhallus kuitenkaan näytti puhdasta nollaa: parikymmentä vesilläliikkujan puhallus jäi juuri ja juuri alle ruorijuopumusrajan, Helsingin poliisi kertoi Twitterissä.

Venepoliisin kerrotaan myös jakaneen jonkin verran sakkoja ja liikennevirhemaksuja, jotka johtuivat suurimmaksi osaksi lievästä ylinopeudesta tai virheistä aluksen varustelussa. Venepoliisi hoiti myös muutamia hälytys- ja meripelastustehtäviä. Niitä olivat esimerkiksi vesijettien törmäykset, joissa vältyttiin vakavilta vammoilta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset, Viihdeuutiset -osioistamme.