Junaliikenteessä ongelmia koko maassa – valtaosa junista myöhässä

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Suomen junaliikenteessä on ilmennyt uudenvuoden jälkeen merkittäviä ongelmia. Ongelmat alkoivat maanantaina 1. tammikuuta voimakkaiden pakkasten vuoksi. Liikenteessä oli ongelmia myös tiistaina.

VR:n mukaan kaukojunista noin 16 prosenttia oli aikataulussa kello 10 aikaan tiistaina. Lähijunista aikataulussa oli 62 prosenttia. STT:n mukaan mukaan myöhästymisten on kerrottu johtuneen junien teknisistä vioista sekä esimerkiksi muun junaliikenteen, yhteysliikenteen ja kaluston odottamisesta.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Joitain maanantain junavuoroja jouduttiin perumaan kokonaan ja korvaamaan busseilla. Junaliikenteen ongelmien kestosta ei ole toistaiseksi arviota. Ajankohtaiset tiedot junien aikatauluongelmista löytyvät VR:n sovelluksesta ja verkkosivuilta Junaliikenne nyt -osion alta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.