Varautuminen kuuluu nykyisin jokaiselle. Suomessa viranomaisten suositus on, että kansalaisten tulisi olla varautuneita tulemaan toimeen 72 tuntia ilman yhteiskunnan peruspalveluita, sähköä ja vettä. Pienlaitteiden lataaminen on tässä kokonaisuudessa keskeisessä roolissa, ja monista kotitalouksista löytyykin jo pieniä vara-akkuja esimerkiksi matkapuhelinten lataamiseen. Nyt Sandberg on tuonut markkinoille akkuratkaisun, joka riittää pitkään koko perheen tarpeisiin myös esimerkiksi telttaretkellä.
Staran testissä ollut Sandberg Survivor Powerbank 7in1 76800 on maltilliseen kokoonsa nähden todellinen virtamonsteri, koska sillä voi ladata useaan kertaan niin matkapuhelimia ja kameroita kuin kannettavia tietokoneitakin. Koko perheelle riittää hyvin yksi mukana kulkeva 1,4 kiloa painava vara-akku, joka antaa ulos USB-C -portistaan peräti 100W tehoa ja joka on varustettu myös 15W langattomalla latauksella. Samaan aikaan voidaan ladata useita eri laitteita. IPX4-luokiteltu laite kestää vesiroiskeita ja korkeita lämpötiloja. Laitteessa on myös läpilataus, eli sillä voi ladata muita laitteita myös samaan aikaan virtapankin lataamisen kanssa.



Virtapankki on varustettu digitaalisella näytöllä, joka kertoo kulloisenkin varaustilanteen prosentteina. Samassa yhteydessä voidaan valita myös ulostulon voltit 12/16,5/19/24V väliltä. Langattoman latauksen lisäksi laitteessa on USB-C sisään ja ulos, USB-A ulos, DC-ulostulo ja useita adaptereita sekä DC-tupakansytytin. Lisäksi laitteen toisessa päässä on valaisin, jossa on kaksi eri voimakkuutta sekä SOS-merkinanto. Staran testissä todettiin, että virtapankin lataaminen USB-C-portin kautta on auttamattoman hidasta. Sen sijaan oman virtalähteen kautta lataaminen kestää noin yhdeksän tuntia, mikä sekin tuntuu usein piinallisen pitkältä. DC-tupakansytyttimen kautta laitteella voi käyttää kätevästi esimerkiksi auton kylmälaukkua, sillä sen maksimiteho on 120W.
Sandberg Survivor Powerbank 7in1 76800 tarjoaa nimensä mukaisesti peräti 76 800 mAh kapasiteetin, joten sillä lataa keskimääräisen matkapuhelimen 4 000 mAh akun noin kaksikymmentä kertaa. Muihin virtapankkeihin verrattaessa on hyvä huomata, että tämän virtapankin litiumioniakun kapasiteetti on 276,48 Wh. Kokoonsa nähden kapasiteetti on siis huomattavan suuri. Staran noin kuukauden testijaksolla virtapankki osoittautui luotettavaksi kumppaniksi niin automatkoilla kuin retkilläkin. Tavalliset virtapankit eivät usein riitä esimerkiksi Applen kannettavien tietokoneiden lataamiseen, mutta nyt sekin onnistui. Tämän voisi hyvin kuvitella mukaan rinkkaan hieman pidemmillekin retkille. Laitteen ohjehinta on 386,99 euroa ja Sandberg antaa sille viiden vuoden takuun.