Karhu-ryhmä ja rajavartiolaitos harjoittelevat – näkyy merellä ja ilmassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poliisi valmiusyksikkö Karhu ja rajavartiolaitoksen 5. valmiusjoukko järjestävät erityistoimintaharjoituksen. Harjoitus järjestetään merellä Helsingin edustalla 12.-15. toukokuuta. Mukana on myös muita viranomaisia ja helikopterikalustoa.

Harjoitus näkyy tiedotteen mukaan sekä merellä että ilmassa. Harjoituskohteet sijaitsevat Santahaminassa, Helsingin edustan saarilla sekä matkustaja-aluksilla. Mukana on puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen sekä Tanskan ilmavoimien helikoptereita.

Harjoitusjoukot liikkuvat taisteluvarustuksessa aseet mukanaan, ja kouluttajilla on yllään keltaiset huomioliivit. Mukana on maalihenkilöstöä, joka esittää harjoituksissa muun muassa kiinniotettavia tai loukkaantuneita henkilöitä. Harjoittelussa käytetään harjoitusampumatarvikkeita ja harjoituksista voi koitua melua.

Päiväaikaan toteutettavan harjoituksen kokonaisvahvuus on yhteensä noin 200 henkilöä. Joukot siirtyvät harjoituskohteisiin veneillä ja helikoptereilla. Harjoitukseen osallistuu kansainvälisiä poliisi- ja rajajoukkoja muun muassa Ruotsista, Virosta, Latviasta ja Tanskasta.