DJI julkisti minidroonin – DJI Neo 2 korostaa kokoa ja helppokäyttöisyyttä

Teknologiayhtiö DJI on esitellyt uuden erittäin pienikokoisen DJI Neo 2 -dronensa, joka painaa vain 151 grammaa. Laite on tarkoitettu erityisesti henkilöille, jotka haluavat tallentaa ilmakuvaa, mutta joilla ei kuitenkaan ole asiantuntemusta dronen lennättämisestä.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

DJI Neo 2 -dronen voi lähettää ilmaan kämmeneltä ja sitä voi ohjata kuvauksen aloittamiseksi esimerkiksi käden heilautuksella tai puheella älypuhelimen tai bluetooth-kuulokkeen kautta. Laite osaa myös palata takaisin kämmenelle sen Return-to-Palm -toiminnolla.

Kuva: DJI Neo 2

Ohjataan käsien liikkeillä

Myös laitteen kulkua voi ohjata kädellä, sillä esimerkiksi käden nostaminen nostaa dronen lentokorkeutta ja käden vieminen sivulle kääntää dronen suuntaa. Kahdella kädellä ohjaten laite tulee lähemmäs tai menee kauemmas. DJI:n kauko-ohjaimella on jopa 10 kilometrin kantama.

Sisäänrakennettu 12 megapikselin kamera on varustettu 1/2 tuuman CMOS-sensorilla ja kameran ActiveTrack pitää kuvattavan kohteen keskiössä jopa 12 metrin sekuntinopeudella. Laite tallentaa 4K-tason videota jopa 100 kuvaa sekunnissa hidastuksia varten. Mukana on myös kuvaaminen 2,7K-tarkkuuden pystykuvaa sosiaalista mediaa varten.

Sisäänrakennettu 49 Gt muisti tallentaa noin sata tuntia 4K-tasoista videota. Lisäksi laite siirtää aineistoa langattomasti jopa 80 megaa sekunnissa WiFi-yhteydellä. DJI Neo 2 havaitsee esteitä LiDar-tutkalla ja infrapunatunnistimella. Mukana on myös potkurisuojus, jotta potkurit eivät rikkoudu mahdollisessa törmäyksessä.

Stara ei ole vielä testannut uutuuslaitetta käytännössä. DJI Neo 2 maksaa yksinään 249 euroa ja erilaisissa comboissa 339-599 euroa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Digi Viihdeuutiset.