Asiantuntija paljasti miksi Yhdysvalloissa on eniten tornadoja

Yhdysvallat on maailman tornado­keskittymä. Tornadot ja niiden syntyminen ovat tutkijoiden mukaan edelleen monella tavalla mysteeri. Edelleenkään ei aivan täysin tiedetä, miksi ne syntyvät, miksi osa niistä vahvistuu ja miksi toiset vaimenevat lähes heti.

MAINOS
-

Se kuiteniin tiedetään, että tornadon alku on usein ukkosmyrskyn keskiosissa syntyvän pyörteisen ilmavirtauksen tulos. Se vähitellen painuu pilvestä kohti maanpintaa. Useimmat pyörretuulen synnyttämät tornadot kestävät vain muutamia minuutteja, osa jopa vain sekunteja.

Voimakkaimmat voivat yltää yli 300 km/h tuulennopeuksiin. Tornadon synty on monivaiheinen, ja tutkijat yrittävät yhä selvittää, miten myrskyn pyörivä rakenne muuttuu lopulta maata kohti laskeutuvaksi tuhoisaksi suppiloksi. On yleisesti tiedossa, että tornadosta tulee nopeasti siinä vaiheessa vaarallinen, kun pyörre saavuttaa maan.

Asiantuntija Walker Ashleyn mukaan osa tornadoista liikkuu vain muutaman kilometrin pituisen matkan. Silti viileämpinä vuodenaikoina ne voivat kulkea erittäin nopeasti pitkällekin ja pyyhkäistä suurien alueiden yli ennen hajoamistaan. Erilaisten tornadovaroitusjärjestelmien kehittyminen on ollut ratkaisevaa.

Yhdysvallat on erityisen altis tornadoille. Syynä on Meksikonlahdelta ja Karibialta maan sisäosiin virtaava kostea ja lämmin ilma. Samalla Kalliovuoret estävät ilman tasaisen sekoittumisen. Tämän vuoksi kuivempi ja viileämpi ilma törmää lämpimiin massoihin. Syntyy ukkosmyrskyjä ja niiden rinnalle tornadoja.

Yhdysvaltojen rajuilmavyöhyke tunnetaan Tornado Alley -nimellä. Siellä syntyy valtaosa kaikista maailman tornadoista. Ilmiö ei ole yksinomaan amerikkalainen.

Associated Pressin julkaisemalla videolla muistutetaan, että myös Itä-Kiinassa, Euroopan laajoilla tasangoilla ja jopa Välimeren ympäristössä esiintyy voimakkaita pyörremyrskyjä. Ne ovat tosin huomattavasti harvinaisempia.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.