Poliisit-suosikkisarja palaa muutetussa muodossa

Tammikuussa alkavassa Poliisit 24/7 -realitysarjassa seurataan poliisipartioiden arkea. Sarja on jatkumoa pari vuotta aiemmin lopetetulle Poliisit-sarjalle, joka jouduttiin lopettamaan oikeusasiamiehen ratkaisun jälkeen.

MAINOS
-

Poliisit 24/7 -sarjassa poliisipartioita seurataan Kuopiossa, Oulussa, Hyvinkäällä ja Tampereella. Jaksot on kuvattu kesän ja syksyn 2025 aikana. Partioita työllistävät jaksoissa muun muassa hellekauden hukkumistapaukset, alfa-PVP, skuuttiturmat ja kerrostalopalo.

Ohjelman suomalainen versio alunperin yhdysvaltalaisesta formaatista kehitettiin alunperin Poliisi-tv -ohjelmassa jo 1980-luvulla. Kun Poliisi-tv lopetti Poliisin matkassa -insertit, siirtyi formaatti Suomessa pidempään muotoon ja kaupalliselle televisiokanavalle.

Poliisit-realitysarja keräsi paitsi suuria katsojalukuja, myös kritiikkiä. Vuonna 2022 oikeusasiamies Petri Jääskeläinen linjasi sarjan tekotavan olevan ongelmallinen, sillä ohjelman tekijöille saattoi päätyä salassa pidettäviä tietoja poliisitoiminnan kohdehenkilöistä. Sarjan tuotanto lopetettiin vuonna 2023.

Poliisit 24/7 -ohjelmassa on Nelonen Median tiedotteen mukaan noudatettu oikeusasianmiehen määrittämiä reunaehtoja viranomaistoiminnan seuraamiseksi. Kuvausryhmä ei esimerkiksi matkaa samassa autossa poliisipartion kanssa tai saa tietoonsa henkilötietoja. Sarja alkaa Nelosella ja Ruudussa keskiviikkona 14. tammikuuta. Sarjaa esitetään Nelosella keskiviikkoisin aina kaksi jaksoa putkeen kello 20 ja 20.30.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.