Musiikkiala palkitsi omiaan Musiikki & Media -tapahtumassa

Viihdeuutiset Toimittaja:

Musiikki & Media -ammattilaistapahtuman juhlava Industry Awards -gaala palkitsi lauantai-iltana alan parhaat toimijat. 22. kerran järjestettyyn Musiikki & Mediaan osallistui yli 700 alan ammattilaista. Viidettä kertaa juhlitussa kaupunkifestivaali Lost in Musicissa esiintyi 90 tuttua ja tuoretta nimeä.

Vuoden radiopersoonaksi valittiin Veli Kauppinen, radioksi Radio Helsinki, konserttisaliksi Tampere-talo, manageriksi Virpi Immonen ja tiedottajaksi Taija Holm, ohjelmatoimistoksi J. Karppanen Oy, ohjelmamyyjäksi Live Nationin Elina Orma, ohjelma- tai musiikkipäälliköksi Mikko Koivusipilä.

Vuoden tapahtumana palkittiin Flow Festival ja Vuoden digitaalisena musiikkipalveluna iTunes.
Asko Kallonen valittiin Vuoden A&R-henkilönä. Vuoden levy-yhtiö oli Warner Music Finland. Lisäksi Vuoden promoottori-palkinnon, eli niin sanotun Juhani Merimaa -palkinnon, sai tuttuun tapaan Juhani Merimaa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.