Moni suomalainen muistaa takavuosien hittielokuvan Yksin kotona, jossa Kevin-poika joutui sattumusten seurauksena viettämään joulua yksikseen. Samaan aikaan murtomiehet yrittävät päästä tyhjentämään taloa arvoesineistä.
Rikollisia vastaan taistelemisensa tiimellyksessä Kevin ehtii myös nauttia elämästä ilman vanhempiaan, sillä hän tekee itselleen esimerkiksi massiivisen jäätelöannoksen. Miljoonat lapset ovat taatusti haaveilleet tuollaisen annoksen saamisesta.
New Yorkin luksushotelli
Nyt New Yorkissa sijaitseva ikoninen The Plaza -luksushotelli on ottanut Keviniltä mallia, ja tuonut ruokalistalleen Yksin kotona jäätelöannoksen. Annos on vieläpä mukana huonepalvelun listalla, joten sen voi tilata suoraan huoneeseen nautittavaksi esimerkiksi hyvän elokuvan kanssa.
Yksin kotona -jäätelöannoksen hinta ja koko hakevat vertaistaan, sillä herkku maksaa peräti 300 euroa. Annoksen sisällys on kuin herkkusuun unelmasta, sillä annos sisältää seuraavat ainesosat.
- 16 jäätelöpalloa
- Kermavaahto
- Kirsikoita
- Suklaata
- Suklaamakeisia
- Karamelli- ja vadelmakastiketta
Nyt eräs hotellivieras on päättänyt tilata tämän jättimäisen herkun ja samalla kuvannut kokemuksensa videolle. Siinä nähdään miten suuresta annoksesta on kyse. Tätä herkkua ei todellakaan kannata nauttia yksikseen. Videon perusteella voidaan todeta että annos voisi olla hieno yllätys vaikkapa lasten syntymäpäiville, koska siitä saadaan lukemattomia pienempiä annoksia.
”Oletko nähnyt koskaan jokun syövän tämän kokonaan?”, Adam Lovick kysyi tarjoilijalta ja sai kieltävän vastauksen.
Vielä toistaiseksi näin suurta jäätelöannosta ei ole tullut vastaan suomalaisissa ravintoloissa tai hotelleissa, mutta tässä voisi olla hyvä tapa erottua joukosta. Lasten synttäreille monin paikoin on kuitenkin ollut jo viime vuosina tarjolla suuriakin jäävuoria, mutta tämä veisi annoksen seuraavalle levelille.
@adam_lovick Replying to @Abrianna (Aye-Bree-Anne-Uh) The famous $350 Home Alone Sundae at the Plaza Hotel. 16 scoops of ice cream. #homealone #plazahotel #luxurytravel #luxuryhotel ♬ Rockin' Around The Christmas Tree – Brenda Lee
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten jäätelöannos tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.