Vuoden 2021 Miss Suomi Essi Unkuri ja Diili-ohjelmasta tutuksi tullut Viljami Harjuniemi menivät taannoin naimisiin peräti kolme päivää kestäneissä häissä, ja juhlimisen jälkeen oli vuorossa häämatka Havaijille. Se olikin varsinainen seikkailu, kun tuore hääpari joutui pakenemaan tsunamia vuorille. Siitäkin kuitenkin selvittiin.
Nyt Essi ja Viljami ovat viettäneet jouluaan asianmukaisin menoin Vaasassa, josta Essi on kotoisin. Kirkossa käynnin ja läheisten kanssa ajan viettämisen lomassa Unkuri ehti myös pulahtaa Merenkurkkuun kokeilemaan kuinka lämmintä merivesi sattui juuri silloin olemaan. Vaasassa on ollut jo hienoista jääpeitettä, joten kovin lämmintä vesi tuskin oli.
– Ihanaa joulua meiltä. Yksi vuoden parhaista päivistä meni yhdessä perheen ja suvun kanssa Vaasassa. Käytiin katsomassa auringonnousu avannosta ja saunasta, käytiin meidän vihkikirkossa jouluhartaudessa, syötiin hyvin ja pukkikin oli jättänyt meille lahjoja kuistille, Essi Unkuri kommentoi.
Vaasan Sisäsataman maksuttomalla talviuintipaikalla on ollut viime aikoina ruuhkaa, kun vaasalaiset ja turistit ovat käyneet pulahtamassa avantoon. Paikalla on lämmitetyt pukukopit sekä miehille että naisille. Vaasan torilta paikalle on matkaa vain muutama sata metriä, joten sijanti on mitä otollisin.
Essi Unkuri laajensi taannoin työnkuvaansa myös radion puolelle, ja taannoin hän oli jonkin aikaa töissä Radio Vaasassa. Pian sen jälkeen hänen kerrottiin aloittavan PopFM-kanavan radioäänenä yhdessä Matti Rothin ja Lassi Hurskaisen kanssa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Essi Unkuri tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.