Laulaja Erika Vikman vaikuttaa suunnittelevan uutta suuntaa urallaan. Artisti on julkaissut Instagram-tilillään arvoituksellisia päivityksiä, jotka ovat saaneet fanit innostumaan.
Spekulaatio alkoi alkuviikosta, kun Vikman julkaisi alkuviikosta kuvan itsestään keltaisessa topissa ja pitkissä vaaleanpunaisissa tekoripsissä savuke suussaan. Englanninkielisessä kuvatekstissä laulaja vihjasi jotain tapahtuvan syntymäpäivänään 20. helmikuuta.
Vikman on sittemmin jakanut uuden arvoituksellisen Instagram-julkaisun. Videolla kuullaan lyhyt osio kappaleesta, jossa hän laulaa englanniksi.
Englanninkielisissä sanoissa toistuu jo aikaisemmasta julkaisusta tuttu isukkiteema. Merkit siis viittaavat vahvasti siihen, että laulajalta kuultaisiin pian osittain englanninkielistä musiikkia.
Vikman kertoi jo pari viikkoa aikaisemmin julkaisevansa tänä vuonna uutta musiikkia. Englanninkielisestä materiaalista vihjaava tuore julkaisu sai innokkaan vastaanoton, sillä tykkäyksiä tulvi noin vuorokauden aikana reilusti yli kolme tuhatta.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Erika Vikman tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.