Rekikoira varasti toimittajan 360-kameran – kuvasi itsensä videolle

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Runsaasti otsikoissa viimme aikoina olleessa Grönlannissa tapahtui tänä talvena erikoinen tilanne, joka ei liittynyt Trumpiin millään tavalla.

Uutistoimisto Associated Pressin toimittajan arvokas kamera päätyi koiran puruleluksi.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Toimittaja Emma Burrows oli kuvaamassa videota koiravaljakkoajajia Grönlannissa, kun hän huomasi yhden kameroistaan kadonneen.

Etsinnöistä huolimatta 360 asteen kuvaa tallentavaa kameraa ei onnistuttu löytämään.

Burrows ja hänen kuvaajansa alkoivat epäillä, että koirilla oli osuutta asiaan. Kamera löytyi, ja epäilys osoittautui oikeaksi. Yksi rekikoirista oli varastanut kameran ja painanut vahingossa tallennusnappia.

Tuloksena oli video, jossa koira käyttää kameraa kalliina puruleluna ja juoksee laite suussaan reen alle.

Burrowsin mukaan kamera löytyi koiran ryömittyä esiin reen alta kamera edelleen suussaan. Kameran arvo oli 700 dollaria, eli noin 600 euroa. Kaikeksi onneksi koira ei irrottanut otettaan kamerasta reena alla, sillä siinä tapauksessa kameraa ei olisi enää löytynyt.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.