Seuraavan sukupolven Playstation -konsolia odottaville voi olla luvassa huonoja uutisia. Sonyn Playstation 6 -konsolin julkaisu saattaa siirtyä vuosilla.
Playstation 6 -konsolin on ennustettu ilmestyvän optimistisimpien arvioiden mukaan jo vuonna 2027. Bloombergin mukaan julkaisu saattaa kuitenkin venähtää vuodelle 2028 tai 2029.
Viivästymisen taustalla on teknologia-alalle jopa katastrofaalisia mittakaavoja saanut muistikriisi. Pelikonsoleissa käytettävien RAM-moduulien hinnat ovat nousseet viime kuukausien aikana räjähdysmäisesti.
Bloombergin mukaan 16 gigatavun DDR RAM-moduulien hinnat ovat nousseet vain muutaman kuukauden aikana keskimäärin jopa 515 prosenttia. 512 gigatavun NAND-muistien hinnat ovat nousseet samassa ajassa keskimäärin 479 prosenttia.
RAM-muistin hinta on CNBC-uutismedian mukaan kasvanut, sillä Nvidian, Googlen ja AMD:n kaltaiset yhtiöt tarvitsevat runsaasti muistia tekoälysirujaan varten. Kyseiset yhtiöt ovat jonottamassa komponentteja ensimmäisten joukossa.
Muistikriisi on jo näkynyt pelialalla alkuvuoden aikana. Valve-yhtiö tiedotti helmikuun alussa Steam Machine -pelitietokoneensa julkaisun viivästyvän muistin huonon saatavuuden ja hinnan kasvun vuoksi.
Konsolisukupolvien elinikä on tyypillisesti noin 7-8 vuotta. Sony toi yhdeksännen sukupolven pelikonsoleihin kuuluvan Playstation 5:n markkinoille marraskuussa 2020.
Playstation 5 -konsolia varjostivat alkuvuosina saatavuusongelmat. Ongelmien taustalla vaikutti kansainvälinen sirupula.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten pelaaminen, PlayStation tai laajemmin samasta aihealueesta Pelit -osioistamme.