Kohu paisuu: Brittihallitus harkitsee muutosta kruununperimysjärjestykseen

Viihdeuutiset Toimittaja:

Maailmalla on seurattu tarkkaan tapausta, jossa ex-prinssi Andrew on jo menettänyt paitsi prinssin tittelinsä myös kuninkaallisen luksuskotinsa. Siinä ei ole kuitenkaan vielä kaikki.

Nyt Andrew voi menettää myös paikkansa maansa kruununperimysjärjestyksessä. Toteutuessaan se olisi historiallinen päätös, jollaista ei voida tehdä kevyin perustein.

Viime viikolla Britanniassa tehtiinkin jo historiaa, kun kuninkaallisen perheen jäsen pidätettiin ensimmäisen kerran satoihin vuosiin.

Andrew pidätettiin ja vietiin poliisikuulusteluihin, koska viranomaiset selvittävät parhaillaan hänen rooliaan niin sanotussa Epstein-kohussa.

Andrew’n epäillään toimittaneen Epsteinille maansa salaiseksi määrättyjä asiakirjoja. Kuulustelujen jälkeen Andrew päästettiin vapaaksi odottamaan asia etenemistä. Jos hänet todetaan syylliseksi, voi tuomio olla erittäin pitkä.

Epstein-kohu vaikuttaa parhaillaan laajasti ympäri maailmaa useissa maissa. Myös Norjassa tutkitaan parhaillaan Mette-Maaritin yhteyksiä Epsteiniin ja selvitetään missä roolissa hän on esimerkiksi matkustanut Epsteinin luokse.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.