Pullopostit päätyvät toisinaan pitkienkin matkojen päähän. Kanadassa matkaan lähetetty pulloviesti löytyi lopulta yli 4 000 kilometrin päästä lähtöpaikastaan.
Skotlannissa asuva Mike Scott oli ulkoiluttamassa koiraansa St. Cyrusin rannikolla, kun hän huomasi vedessä viinipullon. Scott päätti nostaa pullon vedestä ja huomasi sen sisältävän mingrip-pussiin säilötyn viestin.
– Oletin, että pullo olisi heitetty veteen muutaman kilometrin päässä, Scott kertoi kanadalaiselle The Guardian -lehdelle.
Scottin yllätykseksi pullon sisältämä viesti oli kirjoitettu ranskaksi. Hän käytti käännösohjelmaa ottaakseen selville, mistä se oli peräisin.
Kävi ilmi, että pulloposti oli lähetetty matkaan huomattavasti kauempaa kuin Scott oli olettanut. Se oli heitetty mereen lautalta, joka kulki Kanadan Prinssi Edwardin saaren ja Magdalenan saarten välillä.
Viestin mukaan kolme henkilöä oli nauttinut viiniä lautalla elokuussa 2024. Pulloposti oli siis kulkeutunut Atlantin halki alle kahdessa vuodessa.
Scott pyysi vaimoaan ottamaan viestin lähettäneeseen Annie Chaissoniin yhteyttä Facebookissa, mutta vastausta ei kuulunut. Niinpä hän päätti ottaa yhteyttä kanadalaislehteen tavoittaakseen Chaissonin.
– Pullopostin rantautuminen tälle rannalle oli erityinen asia. Se pullo teki melkoisen matkan, Scott totesi.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kanada, pulloposti, Skotlanti tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.