Viime vuosien kehutuimpiin sarjoihin kuuluva The Bear päättyy tänä vuonna. Tulevan viidennen tuotantokauden on paljastettu olevan chicagolaisen ravintolan kiireistä arkea kuvaavan sarjan viimeinen.
The Bearin viimeinen tuotantokausi julkaistaan Disney Plus -suoratoistopalvelussa 26. kesäkuuta. Walt Disney Company Nordicin tiedotteen mukaan viidennen kauden kaikki kahdeksan jaksoa julkaistaan heti samalla kertaa.
Faneille yllättäen uutta katsottavaa
Sarjan faneille on julkaistu yllättäen uutta katsottavaa jo reilusti ennen viidennen kauden alkamista. Gary-niminen erikoisjakso sijoittuu aikaan ennen The Bearin tapahtumia ja seuraa Ebon Moss-Bachrachin näyttelemän Richien sekä Jon Bernthalin näyttelemän Mikeyn työmatkaa.
The Bearin viides tuotantokausi jatkaa siitä, mihin edellinen jäi. Sydney, Richie ja Natalie yrittävät käsitellä Carmyn yllättävää ja dramaattista päätöstä ja pyörittää ravintolaa rahavaikeuksien ja muiden ongelmien keskellä.
The Bearin keskeisiin rooleihin palaavat uudella kaudella Jeremy Allen White, Ebon Moss-Bachrach, Ayo Edebiri, Lionel Boyce ja Liza Colón-Zayas. Sarjan on luonut Christopher Storer.
The Bear alkoi Yhdysvalloissa vuonna 2022. on palkittu neljän tuotantokauden aikana yhteensä peräti 21 Emmy-palkinnolla ja viidellä Golden Globe -palkinnolla.
The Bear on ollut ennätysmäinen palkintorohmu.
The Bear -sarjaa esitetään Yhdysvalloissa Hulu-palvelussa. Sarjan toinen tuotantokausi asetti historiallisen ennätyksen keräämällä peräti 23 Emmy-ehdokkuutta, mikä on kaikkien aikojen ennätys komedian kategoriassa.
Sarjan päätähti Jeremy Allen White on voittanut parhaan näyttelijän Golden Globe -palkinnon kolmena peräkkäisenä vuotena roolistaan sarjassa. Näin laajaa henkilökohtaista palkintomenestystä voidaan pitää poikkeuksellisena televisiohistoriassa.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Disney Plus, Jeremy Allen White, televisio, The Bear tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.