Elektronisen tanssimusiikin hardstyle-genren suurimpiin nimiin kuuluva Project One nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa marraskuussa. Kyseessä on ”tietäjät tietää” -tyylinen keikka, joka rikkoo osaltaan myyttejä. Tapahtumaa voisi jopa kuvailla Suomen hardstyle-historian odotetuimmaksi keikaksi.
Legendaarinen hollantilaisduo esiintyy Helsingin Kaapelitehtaalla perjantaina 27. marraskuuta. Illan aikana lavalle nousevat myös Code Black, DJ Isaac, Ruthless sekä suomalainen Zelecter.
Suomen hardstyle-historian odotetuin keikka
Project One on Headhunterzin ja Wildstylezin yhteisprojekti, jota pidetään yhtenä hardstyle-musiikin historian vaikutusvaltaisimmista kokoonpanoista. Artistien oikeat nimet ovat Willem Rebergen ja Joram Metekohy.
Kaksikko ystävystyi jo lukioaikoina ja vietti vuosia kehittäen yhteistä soundiaan samalla kun molemmat rakensivat omia soolouriaan hardstyle-skenen kärkiniminä.
Alun perin Project One oli tarkoitettu kertaluontoiseksi projektiksi. Siitä kasvoi nopeasti yksi genren suurimmista kulttinimistä. Duo teki debyyttinsä vuonna 18 vuotta sitten Defqon.1 -festivaaleilla.
Kappaleet The Art of Creation, The World Is Yours ja The Zero Hour ovat hardstyle-skenen klassikoita. Vaikka Headhunterz ja Wildstylez ovat esiintyneet Suomessa aiemminkin omilla nimillään, niin Project Onea ei ole koskaan aiemmin nähty yhteiskeikalla Suomessa.
– PROJECT ONE SUOMESSA!!!!, kiteyttää yksi fani tulevan keikan fiiliksiä fanien keskuudessa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten DJ tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.