Selvitys: Suomalaiset jättävät tapahtumia väliin pysäköintihuolien vuoksi

Uutiset Toimittaja:

Monien suomalaisten kaupunkien keskustoissa trendi on viime vuosina ollut autoilijavastainen, kun pysäköintipaikkoja on otettu muuhun käyttöön ja autoilua keskustoissa on hankaloitettu. Tuoreen tutkimuksen mukaan pysäköintihuolet vaikuttavat tapahtumiin osallistumiseen.

Finnparkin sekä pysäköintiin ja älyliikkumiseen erikoistuneen Moovyn selvityksen mukaan yli puolet suomalaisista autoilijoista jättänyt tapahtumia väliin parkkihuolien vuoksi. Syynä on ollut tilanne, jossa autoilija on epäillyt parkkipaikan saamista paikan päällä.

Pysäköintiongelmat vievät kävijöitä tapahtumilta

Ilmiö havaittiin yleisimmäksi Helsinki-Uusimaalla, jossa jopa 14 prosenttia vastanneista kertoi välttelevänsä tapahtumia parkkihaasteiden vuoksi.

Suomalaisista peräti 60 prosenttia on vältellyt tiettyihin tapahtumiin osallistumista ainakin joskus, koska parkkipaikan löytäminen paikan päältä on arveluttanut. Vastaajista joka kymmenes jättää tapahtumia parkkiongelmien vuoksi usein väliin. Peräti 84 prosenttia vastaajista kertoo osallistuneensa tapahtumiin, joissa pysäköinti on ollut kaaosta.

– Data kertoo tapahtumanjärjestäjille karua kieltä siitä, että he menettävät merkittävän määrän potentiaalisia osallistujia, jos pysäköintijärjestelyt huolestuttavat ihmisiä. Lisäksi aiemmat huonot kokemukset saattavat johtaa siihen, että seuraavana vuonna esimerkiksi urheilu- tai kulttuuritapahtuma päätetäänkin jättää väliin, kaupallinen johtaja Teemu Väliheikki Moovylta kertoo.

Tulokset selviävät tutkimusyhtiön Norstatin kyselystä, johon vastasi 1 033 autoilijaa Suomessa. Kysely tehtiin pysäköintiin ja älyliikkumiseen erikoistuneen Moovyn toimeksiannosta. Yleisintä tapahtumien välttely huonojen pysäköintijärjestelyjen vuoksi on Helsinki-Uudellamaalla ja toiseksi yleisintä Länsi-Suomessa.

Yli puolet suomalaisista autoilijoista jättänyt tapahtumia väliin parkkihuolien vuoksi.

Moovy on kehittänyt tapahtumapysäköintiin palvelun, jossa parkkipaikan voi varata ja maksaa etukäteen verkossa. Ratkaisu poistaa epävarmuuden pysäköinnistä ja tekee saapumisesta ennakoitavaa sekä kävijälle että tapahtumajärjestäjälle.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.