Suuri suomalainen festivaali peruttu – liput eivät menneet kaupaksi

Viihdeuutiset Toimittaja:

Seinäjoen Solar Sound Festival on peruttu tulevan kesän osalta. Päätöksen taustalla on järjestäjien mukaan heikko lipunmyynti. Festivaalin peruuntumisesta on kerrottu muun muassa tapahtuman virallisella Facebook-sivulla.

– Päätös ei ollut meille helppo tai mieluinen. Halusimme uskoa viimeiseen asti, että lipunmyynti lähtisi vielä nousuun, mutta nyt olemme siinä vaiheessa, että päätös oli yksinkertaisesti tehtävä, julkaisussa kerrotaan.

Solar Sound Festival piti järjestää Seinäjoella

Tapahtumaa järjestävän Nordic Live Productions Oy:n muut kesän 2026 neljä festivaalia toteutuvat normaalisti, Solar Sound Festival kertoo. Nordic Live Productionsin Jens Lönnqvistin mukaan muiden tapahtumien lipunmyynti sujuu hyvin.

Kaksipäiväinen Solar Sound Festival oli määrä järjestää Seinäjoen OmaSp Stadionilla 12.-13. kesäkuuta. Esiintyjiksi tämän kesän tapahtumaan oli kiinnitetty muun muassa Cledos, Costi, Mikael Gabriel, Portion Boys, Sara Bee, Viivi, Mouhous, Costee ja Ahti. Solar Sound Festivalille lipun ostaneiden rahat palautetaan Ticketmasterin kautta.

Nordic Live Productions Oy on samalla selventänyt, ettei Kokkolan Viinijuhlia järjestetä kesällä 2026. Yhtiön mukaan tapahtumaa ei ole missään vaiheessa vahvistettu tulevan kesän tapahtumakalenteriin.

Elektroniseen musiikkin sekä rap- ja popmusiikkiin keskittyvää Solar Sound Festival -tapahtumaa on järjestetty Seinäjoella vuodesta 2013 lähtien. Alun perin festivaalin tapahtumapaikkana toimi Kirkkokadun festivaalialue. Vuonna 2022 Solar Sound Festival siirtyi isompiin puitteisiin OmaSp Stadionille.

Solar Sound Festival järjestettiin viimeksi 8.-9. elokuuta 2025. Esiintymässä olivat muun muassa Tungevaag, Bizi, Isac Elliot, Abreu, Melo, Jukka Poika, Sliki ja Vitun Iso Rotsi.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.