Barbie Girl -jättihitistä tunnettu Aqua lopettaa

Viihdeuutiset Toimittaja:

Tanskalais-norjalaisen Aqua-yhtyeen faneille on kerrottu suru-uutisia. Vuosituhannen vaihteessa suuresta suosiosta nauttinut eurodance-yhtye on ilmoittanut lopettavansa toimintansa.

Aqua tunnetaan parhaiten jättihitiksi nousseesta Barbie Girl -kappaleesta, joka julkaistiin vuonna 1997. Yhtye kertoi päätöksestään Instagram-tilillään.

Vuosikymmenten ura takana

– Olemme lukuisten upeiden vuosien päätteeksi päättäneet lopettaa Aquan luvun liveyhtyeenä,  suosikkiyhtye kertoo.

Aqua Tampere City Festivaleilla 2025, Kuva: Stara

– Aqua on ollut merkittävä osa elämäämme, ja olemme yhdessä saaneet mahdollisuuden kokea enemmän kuin olimme koskaan osanneet unelmoida. Olemme matkustaneet maailmalla useita kertoja, tavanneet paljon upeita ihmisiä, laulaneet miljoonien fanien kanssa ja jakaneet muistoja, joita kuljetamme mukanamme ikuisesti, julkaisu jatkuu.

– Kun olet ollut yhdessä näin kauan aikaa, opit myös suojelemaan sitä, mitä olette rakentaneet yhdessä. Meille tuntuu oikealta hetkeltä sanoa hyvästit silloin, kun muistot ovat vielä vahvoja ja kun rakkautemme musiikkia, tarinaa ja toisiamme kohtaan säilyy, yhtye kertoo.

Yhtye ei kertonut lopettamispäätöksen taustoista tarkemmin.

Meille tuntuu oikealta hetkeltä sanoa hyvästit silloin, kun muistot ovat vielä vahvoja.

Aqua perustettiin Kööpenhaminassa vuonna 1995. Yhtyeen humoristinen eurodance ja tanssipop nautti kansainvälisestä suosiosta 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa.

Barbie Girl -hitti johti aikoinaan jopa oikeustoimiin Barbie-leluja valmistavan lelujätti Mattelin taholta. Yhdysvaltain korkein oikeus kuitenkin hylkäsi kanteen, sillä kappaleen katsottiin olevan parodia.

Aqua hajosi väliaikaisesti vuonna 2001. Yhtye kuitenkin palasi yhteen vuonna 2007 ja julkaisi kokoelmalevyn suurimmista hiteistään.

Viime vuonna paljastettiin, että Aquan tarina on kääntymässä lavamusikaaliksi. Aqua the Musical -musikaalin on määrä saada ensi-iltansa Kööpenhaminan Royal Opera Housessa vuonna 2028.

Aquan viimeiseksi täyspitkäksi levyksi jäi vuonna 2011 julkaistu Megalomania. Yhtye kuitenkin julkaisi singlejä vielä myöhemmin.

 

https://www.instagram.com/p/DYe46JCt5bl/

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.