Tulli on tutkinut kevään aikana kokonaisuutta, jossa suomalaisyhtiön epäillään vieneen Venäjälle raskasta kalustoa. Maaliskuussa aloitettu esitutkinta törkeästä säännöstelyrikoksesta on valmistunut.
Tulli epäilee esitutkinnan perusteella yhtiön vieneen Venäjälle 135 kuorma-autoa ja 29 perävaunua pakotteiden vastaisesti. Epäillyt rikokset tapahtuivat vuosina 2022-2023.
Epäiltynä kolme henkilöä
Suomalainen yhtiö oli ilmoittanut vievänsä ajoneuvot Venäjän kautta Kazakstaniin tai Turkkiin. Tullin tutkinnassa ilmeni, että ne päätyivät todellisuudessa Venäjälle. Tullin esitutkinnassa selvisi, että ajoneuvot tullasi Venäjälle kuorma-autojen maahantuontia ja jälleenmyyntiä harjoittava yhtiö.
– Esitutkintamme mukaan on syytä epäillä, että yritys on vienyt pakotteiden vastaisesti raskasta kalustoa Venäjälle 17,5 miljoonan euron arvosta, kertoo Tullin talousrikostutkintayksikön päällikkö Petteri Nevalainen.
Nevalaisen mukaan tulli on hakenut ensimmäistä kertaa vakuutustakavarikkoon Venäjälle vietyjen tavaroiden arvoa pakotteiden rikkomiseen liittyvässä rikostutkinnassa. Tulli epäilee kolmea henkilöä törkeästä säännöstelyrikoksesta. Yksi epäillyistä on ollut tutkintavankina esitutkinnan alkamisesta lähtien.
Asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan. Tullin mukaan esitutkinnoissa korostuvat vastaavat tapaukset, joissa pakotteita pyritään kiertämään yritysten ja liiketoiminnan kautta. Pakotteita kiertävät käyttävät hyväksi esimerkiksi monimutkaisia kansainvälisiä yritysverkostoja ja peiteyhtiöitä.
– Kuljetuskanavia vaihdetaan ja myyjäyrityksiä erehdytetään peitetarinoilla ja väärennetyillä asiakirjoilla. Rikolliset myös muuttavat ketterästi toimintamallejaan sitä mukaa, kun uusia pakotesäännöksiä tulee voimaan, Tullirikostutkintaosaston johtaja Petri Lounatmaa kertoo.
Kuljetuskanavia vaihdetaan ja myyjäyrityksiä erehdytetään peitetarinoilla ja väärennetyillä asiakirjoilla.
Tulli on kirjannut tammi-maaliskuun aikana yhteensä kahdeksan säännöstelyrikosta. Niistä kuusi on törkeitä. Pakoterikoksia tuli samana ajanjaksona Tullin tietoon neljä. Niistä kolmea tutkitaan törkeinä. Vuoden 2025 aikana Tullin tietoon tuli yhteensä 43 säännöstelyrikosta, joista 17 oli törkeitä. Pakoterikoksia kirjattiin viime vuonna kolme kappaletta.
Lähde: Tulli
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kuorma-auto, tulli, Venäjä tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.