Tampereella viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Tampere City Festival nähdään myös tulevana kesänä, 7.-8. elokuuta. Nyt tapahtuma on vahvistanut, että erikoismies Jethro Rostedt nähdään myös esiintymislavalla. Hän toimii tapahtuman juontajana yhdessä Esko Eerikäisen kanssa.
Jethron ja Eskon lisäksi juontajina toimivat Jussi Ridanpää ja Satu Kotonen.
Jethro osallistui keväällä realitysarjaan, jonka myötä hän on ollut viime aikoina otsikoissa. Mies itse kertoo, että tiedusteluja eri tapahtumista on riittänyt, mutta lopulta Tampere ja Vantaa veivät voiton ja hän nousee lavalle kahdella festivaalilla.
– Kesälle tuli paljon yhteydenottoja ja erilaisia festaripyyntöjä, mutta Tampere City Festivalissa oli heti oikea fiilis. Tapahtumassa on hyvä energia, kova artistikattaus ja yleisö osaa juhlia. Tästä viikonlopusta tulee varmasti yksi kesän kohokohdista, Jethro Rostedt kommentoi.
Rostedt kommentoi myös tullaanko festivaaleilla kuulemaan hänen esittämänsä versio kappaleesta Makso Mitä Makso. Hän antaa sille ainakin pienen mahdollisuuden.
– Pakkohan se on varmaan vetää. Yleisöllehän annetaan mitä yleisö pyytää, Rostedt kommentoi.
Tampere City Festivalin ulkomaisiksi päätähdiksi saapuvat Alan Walker, Flo Rida ja Scooter. Muita ulkomaisia tähtiä ovat Chamillionaire, Showtek, Inna, Basshunter, Flipsyde, Akcent, Basic Element, DJ Antoine, Günther, ItaloBrothers, Jubël, Modern Talking Reloaded, Mohombi ja Tungevaag.
Festivaalin kotimaisiin tähtiin lukeutuvat Gettomasa, Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön vuoden ainoa yhteisesiintyminen, XL5-yhtyeen paluu sekä Avaimen Punainen tiili -debyyttialbumin 25-vuotisjuhlakeikka.
Muita kotimaisia artisteja edustavat Kuumaa, Darude, Olavi Uusivirta, Bomfunk MC’s, The Rasmus, Pikku G, Teflon Brothers, Redrama, Movetron, Evelina, DJ Oku Luukkainen ja Suomiräpin Klassikot -kollektiivi.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Jethro Rostedt tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.