Kokkolan Prismaan iskettiin elokuvatyyliin – sivullinen paljasti rikoksen

Uutiset Toimittaja:

Keski-Pohjanmaalla tutkitaan yöaikaan tapahtunutta rikosta. Poliisin törkeänä varkautena tutkima teko kohdistui Kokkolassa sijaitsevaan tavarataloon.

Kokkolan Prisman murtauduttiin katon kautta keskiviikon ja torstain välisenä yönä, kertoo Pohjanmaan poliisilaitos. Teko tapahtui noin kello 3.00 aikaan aamuyöllä.

Sivulliset huomasivat mustat hahmot

Alueella liikkuneet tavara-auton kuljettajat olivat huomanneet kaupan katolla ainakin kaksi tummiin vaatteisiin pukeutunutta miestä. He tekivät havainnostaan ilmoituksen hätäkeskukseen.

Katolla liikkuneet miehet olivat tässä vaiheessa hylänneet mukanaan olleen säkin. Miehet olivat poliisin mukaan keränneet kyseiseen säkkiin varastamaansa tavaraa. Miehet poistuivat kattoa pitkin Prisman eteläiselle puolelle.

Samaan aikaan alueella liikkuvat autoilijat tekivät havaintoja tummiin vaatteisiin pukeutuneesta miehestä. Hänet nähtiin juoksemassa Prismasta kohti Ventuksentien alikulkutunnelia. Poliisi on sittemmin eristänyt alueen. Paikalla on tehty teknistä tutkintaa.

Poliisilla ei ole toistaiseksi tarkkoja tietoja tekijöistä. Yöllä alueella liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista tehdyt mahdolliset havainnot on pyydetty ilmoittamaan poliisille joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 415 501.

Tekijät olivat päässeet sisään myymälän tiloihin kattoon tekemänsä reiän kautta.

Samankaltaisia rikoksia on tapahtunut Pohjanmaan maakunnissa aikaisemminkin. Esimerkiksi tammikuussa 2023 Pohjanmaan poliisi tiedotti, että Seinäjoen Ideaparkissa sijaitsevaan Power-myymälään oli murtauduttu katon kautta.

Kyseisessä tapauksessa tekijät olivat päässeet sisään myymälän tiloihin kattoon tekemänsä reiän kautta. Myymälästä varastettiin huomattava määrä matkapuhelimia ja muita elektronisia laitteita.

Poliisi kertoi myöhemmin vanginneensa neljä henkilöä todennäköisin syin epäiltynä törkeästä varkaudesta. Samalla kerrottiin, että varkaiden anastamien esineiden arvo oli yli 100 000 euroa, ja että suurin osa varastetusta omaisuudesta oli onnistuttu löytämään.

Lähde: Poliisi

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.