J.R.R. Tolkienin tarinoihin perustuvien pelien kirjo kasvaa lähitulevaisuudessa. Tuore pelialan julkistus on epäilemättä monien fanien mieleen, sillä työn alla on avoimen maailman Taru sormusten herrasta -roolipeli.
Projektin taustalla on tšekkiläinen peliyhtiö Warhorse Studios. Yhtiö on tullut tunnetuksi Kingdom Come: Deliverance -toimintaroolipeleistä.
Kingdom Come -pelien maailmaan sijoittuva seikkailu
– Olette saattaneet jo kuulla huhuja, ja nyt on aika paljastaa, minkä parissa työskentelemme, Warhorse Studiosin Instagram-julkaisussa kerrottiin.
Julkaisun mukaan työn alla on avoimen maailman Keski-Maahan sijoittuvan roolipelin lisäksi myös uusi Kingdom Come -pelien maailmaan sijoittuva seikkailu. Yhtiö ei toistaiseksi kertonut tarkempia tietoja kummastakaan projektista.
Tulevaan Taru sormusten herrasta -projektiin on sijoitettu jopa 100 miljoonan dollarin budjetti, kertoo Vice. Vastaavasti Kingdom Come: Deliverance 2 -pelin budjetti oli noin 41 miljoonaa dollaria.
Tieto Warhose Studiosin projektista vahvistettiin vain vähän sen jälkeen, kun Amazonin paljastettiin keskeyttäneen oman työn alla olleen Taru sormusten herrasta -pelinsä. Amazonin peli olisi ollut Engadget-pelimedian mukaan massiivinen monen pelaajan verkkopeli.
Peli sijoittuu 1400-luvulle historiallisen Böömin kuningaskunnan alueelle.
Amazon irtisanoi lokakuussa merkittävän osan peliosastonsa työntekijöistä. Samalla yhtiö karsi rajulla kädellä peliprojektiensa rahoitusta.
Warhorse Studiosin tuorein peli on vuonna 2025 ilmestynyt Kingdom Come: Deliverance 2. Fantasiamaailman sijaan peli sijoittuu 1400-luvulle historiallisen Böömin kuningaskunnan alueelle.
Keski-Maahan palataan lähitulevaisuudessa myös valkokankaalla. Joulukuussa 2027 ensi-iltansa saa Andy Serkisin ohjaama Taru sormusten herrasta: Klonkun metsästys, jossa tuttuihin rooleihinsa palaavat muun muassa Ian McKellen ja Elijah Wood.
https://www.instagram.com/p/DYjZByaF-eQ/
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten pelaaminen, Taru Sormusten Herrasta tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.