Pörssisähkön hinta romahtaa sunnuntaina tällä kertaa poikkeuksellisiin lukemiin, sillä hinta vajoaa yli sentin verran miinuksen puolelle.
Pörssisähkön asiakaat saavat nimittäin kuluttaa sunnuntaina erittäin edullista sähköä varsinkin kello 15.00 – 15.45 välisenä aikana, jolloin hinta laskee peräti -1,001 senttiä miinukselle.
Sähkön kuluttaminen maksaa silti
Tämä tarkoittaa periaatteessa sitä, että sähköä kuluttamalla voisi tienata rahaa, mutta käytännössä sähkön siirtomaksu kuitenkin vesittää tämän ansaintalogiikan.
Siirto siirtomaksu on nimittäin enemmän kuin sähkön hinta on miinuksella, jolloin kuluttaja joutuu yhä maksamaan jokaisesta kulutetusta kilowattitunnista, vaikka pörssisähkön hinta onkin pakkasen puolella.
Sunnuntaina vuorokauden kalleinta sähköä saadaan kello 01.00 alkavalla tunnilla, jolloin tunnin keskihinta on 1,883 senttiä kilowattitunnilta.
Viimeksi kuluneiden seitsemän vuorokauden keskihinta on ollut 7,565 senttiä kilowattitunnilta, joten sunnuntaina on luvassa poikkeuksellisen edullista energiaa.
Seitsemän vuorokauden keskihinta on ollut 7,565 senttiä.
Nyt voi hyvällä syyllä esimerkiksi lämmittää sähkösaunaa pitkän kaavan mukaan vaikka koko illan ajan. Esimerkiksi illalla kello 20.00 sähkösaunaa voi lämmittää 0,404 sentin hintaan kilowattitunnilta. Myös esimerkiksi sähköautoa voi huoletta ladata mihin aikaan päivä tahansa.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten pörssisähkö, sähkö tai laajemmin samasta aihealueesta Koti & Asuminen -osioistamme.