Sääennuste sai uuden käänteen: Juhannusviikko on epävakainen ja vaihteleva

Uutiset Toimittaja:

Sääennuste on saanut käänteen epävakaisempaan suuntaan. Juhannusta edeltävät viikot ovat ainakin osassa maata lämpimiä, mutta myös sateisia, kertoo Foreca.

Sää jatkuu Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen mukaan vaihtelevana. Osassa maata luvassa on keskimääräistä runsaampia sateita, joskin myös viikkojen keskilämpötilat ovat tavanomaista korkeampia.

Tällä viikolla sataa päivittäin

Kuluvalla viikolla sataa päivittäin vähintään jossain päin maata. Viikon alkupuoli on lämmin, mutta päivälämpötilat laskevat loppuviikkoa kohti.

Viikon keskilämpötila on maan etelä- ja keskiosassa 1-3 astetta ja idässä sekä pohjoisessa 3-6 astetta keskimääräistä korkeampi. Pohjois-Lapissa on paikoin 6-10 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Viikon sademääristä ennustetaan tavanomaista tai vähän tavanomaista suurempia. Tavanomaista suurempia sademääriä ennustetaan maan itäosaan, Pohjois-Pohjanmaalle ja Pohjois-Lappiin.

Juhannusviikon eli 15. kesäkuuta alkavan viikon sää on ennusteen mukaan vaihtelevaa ja epävakaista. Viikosta ennustetaan keskimääräistä lämpimämpää suuressa osassa maata, mutta poikkeama on edellisviikkoa pienempi.

Juhannusviikon aikana Euroopan ylle vahvistuu korkeapaineen alue.

Sademäärältään juhannusviikko on tavanomainen tai vähän tavanomaista suurempi. Keskimääräistä runsaampia sateita ennustetaan tällä hetkellä maan itäosiin.

Juhannusviikon aikana Euroopan ylle vahvistuu korkeapaineen alue. Viikko on keskimääräistä lämpimämpi ja kuivempi suuressa osassa Eurooppaa, joskin idässä on paikoin tavanomaista kylmempää.

Ennusteessa näkyy merkkejä vakaammasta kesäsäästä Suomessa juhannuksen jälkeiselle viikolle. Viikon keskilämpötilan ennustetaan olevan koko maassa 1-3 astetta keskimääräistä korkeampi, eikä sademääräennusteessa näy merkittäviä poikkeamia.

Kesäkuun 29. päivä alkavan viikon ennusteessa poikkeamat Suomessa ovat jo heikkoja lämpötilan, sademäärän että ilmanpaineen osalta.

Lähde: Foreca

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.