Turussa juhlittiin viime viikonloppuna Kesärauha-festivaalia. Viikonlopun sateisesta säästä huolimatta paikalla oli jopa ennätyksellisen paljon yleisöä.
Turun Linnanpuistossa 12.-14. kesäkuuta järjestettyyn Kesärauhaan kerääntyi viikonloppuna yhteensä 24 000 ihmistä. Sunborn Liven mukaan Kesärauhassa tehtiin tähänastinen kävijäennätys.
Linnanpuistossa oli jopa 9 500 ihmistä
Lipunmyynti huipentui loppuunmyytyyn lauantaihin. Avaimen 25 vuotta tänä vuonna täyttävän Punainen tiili -albumin juhlakeikan aikoihin Linnanpuistossa oli jopa 9 500 ihmistä.
Viikonlopun aikana Kesärauhassa esiintyivät myös muun muassa Caribou, Arlo Parks, Fat Dog, Mind Enterprises, Honningbarna sekä suomalaisnimet Ruusut, Vesala, Maustetytöt, Good Boyss, Ursus Factory, Samuli Putro, Töölön ketterä, Jonna Tervomaa, Vesta ja Arppa.
– Ennätysyleisö, ennätysmäärä yhteistyökumppaneita, ennätysmäärä uudistuksia yhteen vuoteen ja aivan valtavan upea yhteisöllinen tunnelma kaikkien kolmen päivän ajan. Olemme nöyrän kiitollisia meidän upeasta yleisöstä ja yhteisöstä, hehkuttaa tiedotteessa festivaalijohtaja Pietu Sepponen.
Keikkojen ohella Kesärauhan antimiin kuuluivat tänä vuonna muun muassa Discopuisto by Viking Line -ulkoilmayökerho, chillausalueet ja piknik-korit.
Olemme nöyrän kiitollisia meidän upeasta yleisöstä ja yhteisöstä.
Vaohtoehtomusiikkiin keskittyvä Kesärauha järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2019 Turun Vanhalla suurtorilla. Vuonna 2021 tapahtuma siirtyi Linnanpuistoon.
Suomalaisten festivaalien kentällä paikkansa vakiinnuttanut Kesärauhan lipunmyynti on järjestäjien mukaan kasvanut vuosi vuodelta. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa.
Järjestyksessään kahdeksas Kesärauha järjestetään Turussa 18.-20. kesäkuuta 2027. Ensimmäiset artistit julkistetaan syksyllä, mutta tapahtuman Super Early Bird -liput ovat jo myynnissä 30. kesäkuuta saakka.
Varsinaisen festivaalin lisäksi Kesärauha on laajentunut myös merille. Kolmas M/S Kesärauha -risteily järjestetään Viking Grace -risteilylaivalla 29. tammikuuta 2027.
Lähde: Kesärauha
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten festivaali, Jonna Tervomaa, Kesärauha, Turku, Vesala tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.