Kesäkuu vaihtuu heinäkuuhun epävakaan sään merkeissä. Alkaneeseen viikkoon mahtuu sekä hellettä ja poutaa että sadetta ja viileämpiä lämpötiloja, kertoo Foreca.
Viikonloppua vietettiin Suomessa laajalti lämpimässä säässä, vaikka mukaan mahtui myös sateita. Vielä maanantaina Suomeen ulottuu lämmintä ilmaa Euroopan hirmuhelteiden keskeltä.
Helteet vaihtuvat sateisiin ja ukkosiin
Sää on maanantaina aurinkoista maan etelä- ja länsiosassa. Idässä pilvisyys on alkuun runsasta ja pohjoisessa vaihtelevaa.
Lämpötila nousee maan lounaisosassa maanantaina jopa lähes 30 asteeseen. Maan etelä- ja länsiosassa on muuten 23-27 astetta ja pohjoisessa sekä idässä 18-24 astetta.
Maan länsiosasta Länsi-Lappiin ulottuvalle alueelle saapuu illan aikana kuurosadealue ukkosten kera. Sateet liikkuvat tiistaina vastaisena yönä itään maan keski- ja pohjoisosan yli.
– Paikoin vettä voi sataa runsaasti, ja ukkoskuuron sattuessa kohdalle myös tuuli voi olla puuskissa voimakasta, kuvailee meteorologi Sara Salonen Forecan sääblogissa.
Epävakainen sää näyttää jatkuvan loppuviikon ajan.
Tiistaina sää on aurinkoista ja poutaista suuressa osassa maata. Päivälämpötila on etelässä 23-27 astetta, muualla yleisesti 18-23 ja Pohjois-Lapissa 12-17 astetta. Luoteistuuli voimistuu tiistaina kohtalaiseksi. Lämpimin ilmamassa vetäytyy Suomen itäpuolelle.
Keskiviikkona sää on vaihtelevan pilvistä, poutaista ja heikkotuulista. Lämpötila kohoaa päivällä vielä laajalti 20-25 asteeseen ja Lapissa 15-20 asteeseen.
Torstaina sää ottaa epävakaisempaan suuntaan Suomen jäädessä matalapaineen vaikutusalueelle. Kuurosateet ja niihin liittyvät mahdolliset ukkoset yleistyvät.
– Epävakainen sää näyttää jatkuvan loppuviikon ajan, joskin kuurosateiden sijainti voi vaihdella päivästä toiseen. Sekaan voi siis mahtua hetkittäin poutaisempaakin säätä, Salonen kertoo.
Loppuviikolla lämpötilat laskevat alkuviikon lukuihin verrattuna. Päivälämpötila vaihtelee suuressa osassa maata noin 15 asteesta reiluun 20 asteeseen.
Lähde: Foreca
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kesä, sade, sää tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.