Kesähelteet ovat saaneet myös käärmeet liikkeelle, ja kyykäärmeet liikkuvat parhaillaan pihapiireissä ja ulkoilureiteillä. Koiranomistajien tulee olla nyt erityisen tarkkana puremien varalta.
Koiran tai kissan saama kyynpurema vaatii aina yhteyden eläinlääkäriin. Myös ennen kyytabletin antamista tulee ottaa yhteys eläinlääkäriin.
Kyykäärmeen purema on aina vaarallinen
Kyykäärmeet ovat olleet Suomessa rauhoitettuja vuodesta 2023 saakka, mutta pihapiirissä olevan kyyn voi ottaa kiinni ja siirtää pois. Kyykäärmeet aiheuttavat vaaraa lemmikkien lisäksi myös pihapiirissä leikkiville pienille lapsille.
Purema on aina vakava tilanne, oli kyseessä sitten lapsi tai lemmikki. Kennelliitto kertoo, että koiraa kyy puree useimmiten kuonoon tai tassuun, kun koirat nuuhkii maata tai tutkii mielenkiintoiseksi kokemaansa käärmettä.
Kyllä purema voi olla hengenvaarallinen, joten oikea hoito on todella tärkeää. Lemmikki tulee pitää mahdollisimman liikkumattomana, jos sen epäillään saaneen kyyn pureman.
Juoksemisen sijaan lemmikin tulee siirtyä autolle kannettuna. Samalla tulee huomata, että kyyn epäiltyä puremakohtaa ei pidä käsitellä tai puristella. Tapahtuneesta tulee pikaisesti ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, jonka kanssa tulee keskustella mahdollisesta kyytabletin käyttämisestä.
Lemmikin ihossa voi myös näkyä kahden pienen pisteen puremajälki.
Jos eläinlääkäriin ei jostain syystä saada yhteyttä ja lemmikillä on esimerkiksi hengitysvaikeuksia, voidaan kyytabletti antaa myös ilman eläinlääkärin etukäteistä konsultointia.
Monissa tapauksissa voi olla hankalaa havaita onko koiraa tai kissa purrut kyykäärme. Pureman oireita ovat puremakohdan turvotus, kipu, voimattomuus, väsymys, kuolaaminen tai oksentelu. Lemmikin ihossa voi myös näkyä kahden pienen pisteen puremajälki.
Kyykäärmeiden karkoittamiseksi pihapiiristä voi tehdä niille vähemmän houkuttelevan esimerkiksi pitämällä nurmikon lyhyenä ja sijoittamalla lehtikasat ja kompostit kauemmas talosta. Käärmeet voivat seurata pieniä jyrsijöitä, joten niiden karkottaminen karkottaa myös käärmeitä.
Lähteet: Yleisradio, Kennelliitto
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kissa, koira, kyykäärme tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.