Kolmen kuukauden pituinen Intian-matka oli unelmien täyttymys. Sen piti olla tavallinen reppureissu. Sen sijaan reissusta alkoi vuosia kestänyt sairastuminen, jonka syy selvisi vasta aivokuvauksissa.
Intia tunnetaan erityisesti ruoan heikosta hygieniasta ja turistien vatsataudeista. Cardiffista kotoisin oleva Lowri Denman sairastui harvinaiseen neurokystikerkoosiin, jonka aiheuttaa sian heisimadon (Taenia solium) toukkavaihe. Sairaus voi aiheuttaa muun muassa epilepsiakohtauksia, voimakkaita päänsärkyjä ja muita neurologisia oireita.
Heisimato tarttui Intian reppureissulta
Denman kertoo oireiden alkaneen pian matkan jälkeen vuonna 2010. Hän havaitsi ulostaneensa noin metrin pituisen heisimadon käydessään ravintolan vessassa. Tuolloin tehdyt tutkimukset eivät kuitenkaan löytäneet merkkejä jatkuvasta tartunnasta. Naisen elämä jatkui normaalisti. Tilanne muuttui noin vuotta myöhemmin.
Denman sai ensimmäisen epilepsiakohtauksensa voimakkaiden päänsärkyjen jälkeen. Hän menetti tajuntansa ja heräsi ambulanssissa tietämättä, mitä oli tapahtunut. Lääkärit tekivät yllättävän löydöksen aivojen magneettikuvauksessa.
– Lääkäri istutti minut alas ja sanoi: ”Tutkimuksissa näkyy 38 loisen aiheuttamaa muutosta aivoissasi”, Denman kertoi GB Newsille.
Häntä hoitanut infektiolääkäri Brendan Healy arvioi, että tartunta on todennäköisesti peräisin Intiasta. Erikoista tapauksessa on se, ettei Denman syönyt matkan aikana lainkaan lihaa.
Tartunta ei välttämättä edellytä sianlihan syömistä.
Lääkärin mukaan tartunta saattoi syntyä mikroskooppisen pienistä heisimadon munista, jotka olivat saastuttaneet ruokaa tai vettä. Tartunta ei siis välttämättä edellytä sianlihan syömistä.
Denman sai loislääkityksen ja kortisonihoidon, joiden jälkeen hänen vointinsa koheni. Myöhemmin loisten aiheuttamien pesäkkeiden ympärille kehittynyt tulehdus aiheutti kuitenkin uusia epilepsiakohtauksia, minkä vuoksi hän joutui luopumaan työstään ja käymään pitkän kuntoutusjakson.
Nykyisin aivoissa näkyvät muutokset ovat kalkkeutuneet eivätkä vaadi leikkaushoitoa. Denman ei ole saanut epilepsiakohtauksia vuoden 2017 jälkeen, mutta käyttää edelleen epilepsialääkitystä.
Neurokystikerkoosi on maailmanlaajuisesti yleisin loisen aiheuttama keskushermoston sairaus. Sairautta tavataan erityisesti Latinalaisessa Amerikassa, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa sekä Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa.
Suomen tautitaupaukset peräisin ulkomailta
Suomessa tauti on erittäin harvinainen. Käytännössä lähes kaikki tapaukset liittyvät ulkomailta saatuihin tartuntoihin tai maahanmuuttoon alueilta, joilla tautia esiintyy.
Tartunta syntyy, kun ihminen nielee sian heisimadon munia esimerkiksi saastuneen ruoan, veden tai puutteellisen käsihygienian välityksellä. Pelkkä sianlihan syöminen ei aiheuta neurokystikerkoosia, ellei hygieniaketjuun liity heisimadon munia.
Oireet voivat ilmaantua vasta kuukausien tai jopa vuosien kuluttua tartunnasta, minkä vuoksi sairauden yhdistäminen aiempaan ulkomaanmatkaan voi olla vaikeaa.
Lähde: GB News
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten aivot, lääkäri, migreeni, päänsärky tai laajemmin samasta aihealueesta Terveys -osioistamme.