Suomalainen verotus ja siihen liittyvä lainsäädäntö pitävät sisällään monia epäjohdonmukaisuuksia, ja yksi niistä on nyt noussut puheenaiheeksi.
Itse kerättyjen marjojen ja sienien myynnistä saadut tulot ovat perinteisesti olleet verottomia, eli henkilö on saanut koko summan itselleen. Nyt esiin on kuitenkin noussut verohallinnon tulkinta, joka koskee pakastamista.
Pakastaminen katsotaan jalostamiseksi
Verohallinnon ohjeistuksen mukaan marjojen tai sienien pakastamisesta seuraa tilanne, jossa myyntitulot eivät enää olekaan verottomia, vaan ne tulisi ilmoittaa veroilmoituksella tuloina.
Pakastaminen siis muuttaa luonnon antimien verokohtelua yllättävällä tavalla. Syynä linjaukseen on, että verohallinnon tulkinnan mukaan marjojen ja sienten pakastaminen on niiden jalostamista, vaikka marjoja ja sieniä ei käsiteltäisi mitenkään pakastamisen yhteydessä.
Verohallinnon mukaan itse kerätys marjat ja sienet täytyy myydä sellaisenaan, jos ne haluaa myydä verovapaasti. Mikäli luonnon antimia jalostetaan, on niiden myyminen tuloveron alaista toimintaa ja niiden myynti katsotaan henkilön palkaksi.
Marjojen ja sienten käsittelemistä esimerkiksi puhdistamalla ei kuitenkaan katsoa niiden jalostamiseksi. Niin ikään niiden lajitteleminen ja pakkaaminen eivät verohallinnon mukaan ole jalostamista, mikä johtaisi verovapauden poistumiseen.
Myös esimerkiksi marjojen survominen tai mehuksi valmistaminen tai sienten kuivaaminen ovat jalostamista.
Tuotteen jalostamista koskevan linjauksen mukaan pakastamisen lisäksi myös esimerkiksi marjojen survominen tai mehuksi valmistaminen tai sienten kuivaaminen ovat jalostamista, minkä jälkeen niiden myymisen verovapaus menetetään.
Eräs keskeinen linjaus on, että marjoista ja sienistä saatavan verovapaan tulon täytyy olla kyseisen kerääjän tuloa. Mikäli kerääjä saa esimerkiksi palkkaa työnantajalta, kyse ei ole enää verovapaasta toiminnasta.
Tämä verovapaus koskee lisäksi ainoastaan luonnonvaraisten tuotteiden keräämistä ja myymistä. Viljeltyjen tuotteiden kerääminen ja myyminen ei ole verovapaata.
Marjojen ja sienten lisäksi verovapauden piiriin kuuluvat myös esimerkiksi koivun mahla, pettu, kuusenkerkkä ja pakurikääpä. Niiden keräämisessä tulee kuitenkin huomata, että kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.
Lähteet: Verohallinto
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten korvasieni, mustikka, puolukka tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.