Changed The Way You Kissed Me -singlellään Suomessakin hyviä listasijoituksia kerännyt Example esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa 4. huhtikuuta Helsingin Nosturissa. Keikka on sallittu kaiken ikäisille.
Example, eli Elliot John Gleave, on englantilainen laulaja-räppäri, jonka taiteilijanimi johdetaan hänen nimensä etukirjaimista, sekä latinan kielestä E.G., exempli gratia. Example on haastatteluissaan maininnut kiinnostuneensa hiphop-musiikista Snoop Doggin ja Wu-Tang Clanin innoittamana jo 1990-luvulla.
2000-luvun alussa Example toimi myös garage-musiikkipiireissä MC:nä, minkä seurauksena hän tutustui laajemmin brittiläiseen elektroniseen musiikkiin. Example on opiskellut myös elokuva-alaa Lontoon yliopistossa, mikä on osaltaan vaikuttanut myös hänen musiikkivideoidensa sisältöön. Mies on ehtinyt työskennellä myös Star Wars – Revenge Of The Sith –elokuvan lavastesuunnittelijana vuonna 2005.
Example saavutti ensimmäisen brittilistan Top 10 -sijoituksen singlellään Won’t Go Quietly, joka nousi suoraan listan sijalle 6 tammikuussa 2010. Examplen vuonna 2011 julkaistu kolmas albumi ja siitä lohkaistu Change The Way You Kissed Me -single nousivat molemmat suoraan brittilistan kärkipaikalle ja nostivat miehen myös kansainväliseen tietoisuuteen. Examplen uusin albumi yhdistelee vaikutteita dubstepista, garagesta, sekä perinteisemmästä brittipopista ja albumi on nostanut miehen kiistatta yhdeksi kiinnostavimmista uuden sukupolven brittiartisteista.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.