Laajakaistasta tuli tallentava digiboksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on avattu uusi verkkopalvelu, joka toimii käytännössä samaan tapaan kuin tallentava digiboksi. Tosin koko palvelu toimii verkon yli ilman televisiota tai digiboksia ja kaiken lisäksi ilmaiseksi.

TVKaista.fi -palvelu tallentaa käyttäjän haluamien kotimaisten televisiokanavien, TV1:n, TV2:n, MTV3:n, Nelosen, Subtv:n ja Urheilukanavan, kaikki ohjelman viikon ajaksi, joten käyttäjä voi katsoa ohjelmia jälkikäteen digi-tv -laadulla. Staran koekäytössä helppokäyttöinen ja yksinkertainen palvelu toimi erittäin hyvin.

Palvelun tekijänoikeudellisesta puolesta kiistellään parhaillaan korkealla tasolla. Tällä hetkellä palvelu onkin suljettuna, kun esimerkiksi Yleisradio on ilmaissut pitävänsä palvelua selkeästi laittomana. TVKaista.fi -sivustoa tuottava yritys on kuitenkin eri mieltä palvelunsa laillisuudesta.

– Meidän mielestämme tämä on samalla tavalla laillinen kuin tavallinen digiboksi. Jokaisella käyttäjällä on omat tallennuksensa, Hibox Systems -yrityksen toimitusjohtajan Staffan Granholm kertoi Tietokone.fi -julkaisulle.

PÄIVITYS:

Granholm on ilmoittanut Tietokone.fi -lehdelle, että TVKaista.fi -palvelu on suljettu, ja että vastaavanlainen palvelu avataan parin kuukauden kuluttua. Hänen mukaansa palvelu oli laillinen.