Angelina Jolie pyörtyi kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijäpariskunta Angelina Jolie ja hänen miehensä Brad Pitt ovat parhaillaan Intiassa kuvaamassa A Mighty Heart -elokuvaansa. Aiemmin uutisoitiin Jolieta kuljettaneen auton kolaroinnista, jossa ei kuitenkaan syntynyt henkilövahinkoja.

Nyt Angelina on itse pyörtynyt kuvauspaikalla. Kolmeen kertaan.

Aiemmin tässä kuussa Jolie oli näyttelemässä tunteikasta kohtausta, jossa hänen roolihahmonsa Marianna Pearl saa kuulla miehensä, Wall Street Journal -lehden toimittaja Daniel Pearlin, kuolleen terroristien käsissä Pakistanissa. Angelina eläytyi tilanteeseen niin hyvin, että menetti kolme kertaa tajuntansa.

Kuvauspaikalta kantautuneiden tietojen mukaan Angelina pyörtyi Intian kuumuudessa myös aiemmin, 8. lokakuuta, hänen ollessaan riksan kyydissä miehensä ja viisivuotiaan Maddox-poikansa kanssa. Heti riksan kyydistä noustuaan Jolie pyörtyi hotellin aulaan. Seuraavana aamuna hän pyörtyi jälleen noustessaan sängystä.