Yhdysvalloissa uutisoitiin taannoin suositun Kings of Leon -rockyhtyeen peruuttaneen koko kiertueensa ja mahdollisesti hajonneen. Syynä oli yhtyeen keulahahmon Caleb Followillin alkoholiongelma. Sittemmin laulajan bänditoverit passittivat keulahahmonsa vieroitushoitoon.
Nyt Kings of Leon -yhtyeen basistin Jared Followillin uutisoitiin kihlautuneen tyttöystävänsä Martha Pattersonin kanssa. 25-vuotias muusikko oli polvistunut muutama viikko sitten rakkaansa eteen heidän yhteisessä kodissaan Yhdysvaltojen Nashvillessä. Basisti kertoi ilouutisen faneilleen Twitter-blogissaan.
– Se on totta! Olen KIHLOISSA! En jaksa odottaa, että menetän poikuuteni, Jared Followill kirjoitti Twitter-blogissaan.
Jared Followill on seurustellut Martha Pattersonin kanssa tammikuusta lähtien ja hänen kerrotaan olevan korviaan myöten rakastunut kihlattuunsa. Basistin Caleb-veli meni viime vuonna naimisiin Victoria’s Secret -mallikaunotar Lily Alridgen kanssa.
Amerikkalainen Kings of Leon -yhtye perustettiin vuonna 1999 Nashvillessä. Veljesnelikon perustaman yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muuassa Sex on Fire, Use Somebody ja Notion. Kappaleet ovat erityisen suosittuja muun muuassa kykyjenetsintäkilpailuissa. Rock-yhtye on julkaissut viisi studioalbumia, joista tuorein, Come Around Sundown, julkaistiin vuonna 2010.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.