Huonoin laulaja American Idol -ennakkosuosikkina

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa vietetään tänä iltana jännittäviä hetkiä, kun Idols 2007 -kilpailun voittaja selviää. Myös Yhdysvalloissa eletään parhaillaan Idols-huumaa, kun American Idol -kilpailun kuudes tuotantokausi on loppusuoralla.

Yksi kuumimmista puheenaiheista koko Amerikassa on kilpailun 17-vuotias finalisti Sanjaya Malakar, joka jakaa kansakunnan mielipiteet kahtia. Sanjaya on kilpailun kiinnostavin hahmo, mutta samalla finalisteista selvästi heikoin laulaja.

Jopa televisiouutisissa kiistellään parhaillaan siitä, pitäisikö seuraava American Idol olla kilpailun paras laulaja vai karismaattisin esiintyjä. Sanjaya on selkeästi karismaattisin, mutta finalisteista parhaimmiksi laulajiksi nimettiin tänään esimerkiksi Fox News -kanavan asiantuntijakeskustelussa Melinda Doolittle ja LaKisha Jones.

Sanjayan takana on lukuisia julkkiksia, ja esimerkiksi radiotähti Howard Stern on pyytänyt kuulijoitaan äänestämään häntä. Malakarin vastustajat ovat ilmoittaneet olevansa syömälakossa siihen saakka, kunnes hän putoaa kisasta. Vastustajat epäilevät myös, että Sanjayan voitto veisi arvostetun kilpailun uskottavuuden. Tähän mennessä American Idol on tuottanut useita Grammy-voittajia ja jopa yhden Oscar-voittajan.