Medusan sinetti

Elokuvat · Stara.fi

Kaksi kertaa aiemminkin valkokankaalla rymistellyt tappiin saakka tappokoneeksi koulutettu Jason Bourne palaa vielä kerran etsimään identiteettiään. Tällä kertaa hänen omat kouluttajansa saavat pelätä henkensä edestä, kun Bourne etenee kohti päämääräänsä, niin sanottua karhun kitaa.

Elokuva on ensimmäisestä minuutista lähtien silkkaa paahtoa. Suvantokohtia ei ole elokuvaan ympätty, vaan nyt mennään niin että hippulat vinkuvat. Jason Bourne joutuu taistelemaan kokonaista agenttien armeijaa vastaan, ja siinä samalla eliminoimaan koko joukon entisiä liittolaisiaan.

Matt Damonin esittämä Bournen hahmo on hyvin monitahoinen, sillä tappokone ei tunnu olevan vastuussa tekemisistään, kun entiset kumppanit yrittävät tappaa hänet. Itsepuolustus liekeekin hahmon motiivina. Yleensä kovin lapsenkasvoinen Damon toimii kerta kerralta upeasti vakavamielisen Bournen roolissa.

Bournen apurina toimii kollega Nicky Parsons (Julia Stiles), jonka hahmo jää kuitenkin selvästi sivuun ja etäiseksi. Sisäpiiristä apua tarjoilee myös Pamela Landy (Joan Allen). Elokuvan pahiksena toimii tällä kertaa David Strathairnin esittämä Noah Vosen, ja Strathairnin on aina yhtä karismaattinen rooleissaan.

Ohjaus on näyttävää ja siinä on käytetty runsaasti lyhyitä erikoislähikuvia, joissa on nopeita liikkeitä. Takaa-ajoissa on uhrattu kameroita muutamien sekunnin kymmenyksien otosten takia, mutta se on kannattanut, sillä jälki on upeaa ja erittäin viihdyttävää. Leffan ongelmana ovat vain muutamat klaffivirheet ja se, että pahoin loukkaantuneet hahmot palaavat jo seuraavassa kohtauksessa terveinä taistelukentälle.

Medusan Sinetti on vuoden hengästyttävin actionleffa, joka ei anna rystyset valkoisena käsinojaa puristavalle katsojalle edes tilaisuutta räpäyttää silmiään. Tunnelman kruunaa elokuvan onnistunut musiikki ja harvinaisen osuvasti valittu Mobyn tunnusbiisi.

Genre: Toiminta / jännitys



Ohjaus: Paul Greengrass



Pääosissa: Matt Damon, Julia Stiles, Joan Allen, David Strathairn, Paddy Considine



Ensi-ilta: 17.8.2007



Kesto: 1:58

Pisteet 5/5