Keira Knightleyn rintoja suurennettiin mainokseen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Keira Knightley raivostui taannoin, kun hänen rintavarustustaan oli kasvatettu digitaalisesti Kuningas Arthur -elokuvan mainosjulisteeseen. Tuolloin häneltä ei kysytty lupaa muokkaukseen.

Nyt Keiran komeilee Chanelin Coco Mademoiselle -hajuvesimainoksessa täysin alastomana, vain huivi ja hattu kriittisten paikkojensa peittona. Tarkkasilmäisimmät ovat huomanneet, että mainoksessa Keiran rinnat ovat todellista suuremmat. Knightley onkin myöntänyt varustuksensa digitaalisen suurentamisen.

– Ne eivät todellakaan ole minun. Meillä oli mielenkiintoinen keskustelu, jossa minulle kerrottiin, että he haluavat tehdä minulle hieman suuremmat, jotta pääsisin mukaan kampanjaan. Kyllä se minulle sopi. Oikeastaan se oli aivan sama, Keira kertoi The Sun -lehdelle.

Tällä kertaa lupa siis kysyttiin ja muokkaus hoidettiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Katso kyseinen mainoskuva tästä! Keira Knightley on todennut itsekin aiemmin, ettei hänellä ole rintoja lainkaan. Tähti kuitenkin toivoisi omaavansa hieman suuremman poven.

– Hahmoni ei ole yhtään kaltaiseni. Ennen kaikkea hänellä on rinnat. Minulla ei ole lainkaan rintoja, Keira totesi taannoin Elizabeth Swann -roolihahmostaan.

– Olisi ihanaa, jos minulla olisi rinnat! Haluaisin, että minulla olisi Monica Beluccin vartalo, mutta en koskaan tule saamaan sellaista. Olen luonnollisesti sellainen kuin olen, Keira totesi myöhemmin GMTV -aamuohjelman haastattelussa Britanniassa.