Rihanna järkytti asuvalinnallaan: Ei kai tästä tule trendiä?

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Supertähti Rihanna julkaisee verkossa usein kuvia itsestään ja elämästään kulissien takana. Hittiensä lisäksi myös rohkeista nettikuvistaan tunnettu neitokainen on nykyisin yksi viihdemaailman vaikutusvaltaisimmista tähdistä, joten hänen edesottamuksiaan seurataan tarkasti.

Nyt Rihanna on kuvattu poistumassa studioltaan hieman tavanomaisesta poikkeavassa asussa. Yleensä tumma kaunotar nähdään paljastavissa asuissa, mutta nyt Rihanna on ilmeisesti kiireessä kietonut ylleen studion kannabisverhot ja varastossa olleen maastokuvioisen makuupussin.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Rihanna seurusteli aikoinaan Chris Brownin kanssa kuukausien ajan, mutta suhde päättyi vuonna 2009 pahoinpitelytapauksen vuoksi. Sittemmin Rihanna antoi väkivaltaiselle eksälleen julkisesti anteeksi ja jouluna 2012 pariskunta vahvisti olevansa taas yhdessä. Rihanna julkaisee vuoden 2013 alkupuolella taas uutta musiikkia pienen tauon jälkeen. Sinkkujen kansikuvat ovat peräisin hänen omista kännykkäkuvistaan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.