Viihdeuutiset ladygaga

Lady Gaga haastattelu

01.07.2009, 15:15 · Kategoria:Haastattelut

Amerikkalainen poptähti Lady Gaga nousi hetkessä kansainväliseksi supertähdeksi, jota seurataan viihdelehdissä päivittäin. Nyt hän kertoo kuinka kaikki oikein tapahtui. Viihdelehti Stara tapasi kiireisen poppari Lontoossa.

Suomalaisia jo vuoden 2008 kesällä Just Dance -singlellään villinnyt Lady Gaga, oikealta nimeltään Stefani Germanotta, myi The Fame -esikoisalbumillaan kultaa myös Suomessa. Myös kakkossinglestä Poker Face tuli kertaheitolla jättihitti.

Kello on 10.30 ja Lady Gaga kävelee Oxford Streetillä sijaitsevaan studioon teekuppi mukanaan. Ensin tuntuu, ettei siinä ole mitään ihmeellistä, mutta kyseessä ei ole mikä tahansa teekuppi. Se nimittäin seuraa häntä joka paikkaan.

Kuuluisan teekupin tarina alkoi, kun Lady Gaga otti sen mukaan Johathan Rossin televisio-ohjelmaan ja hän kantoi kuppia vielä tunteja myöhemmin. Taannoin muutaman drinkin ottanut poppari unohti kupin kahvilaan ja sen katoamisesta aiheutui välikohtaus, joka päätyi myös lehtien sivuille.

Omalaatuinen taiteilija nousi tähdeksi musiikillaan, mutta on pysynyt otsikoissa lähinnä ulkomusiikillisilla seikoilla ja erityisesti asuvalintojensa ansiosta. Nyt hän istuu sohvalla yllättävän normaalin oloisena.

- Tämä on elämä, jonka olen valinnut. Tai oikeastaan se valitsi minut. Tätä julkisuus on, Lady Gaga kertoo Staralle.

Ulkopuolella odottavat Lady Gagan stylisti, avustaja, tiedottaja ja manageri. He päivystävät poptähden BlackBerryä ja suunnittelevat kiireisen haastattelupäivän seuraavaa tapaamista ennen siirtymistä lentokentälle ja kotimatkalle New Yorkiin. Superjulkkiksen elämä on kovaa työtä ja vaatii tiukan aikataulun, joka kuluttaa paatuneimpaakin konkaria.

- Arvostan todella paljon tilannetta, jossa elämäni tällä hetkellä on, koska en ensin saanut levytyssopimusta enkä kappaleitani soimaan radiossa, laulaja toteaa seesteiseen tyyliinsä.

- On aikoja, jolloin tämä voi tuntua rankalta, mutta aamuisin herätessäni yritän ajatella ihanaa olotilaani. Voisin kuolla, jos joku veisi tämän kaiken minulta pois. Jos niin kävisi, en olisi enää sama ihminen.

“Olen täydellisesti eristäytynyt”

23-vuotias Lady Gaga on nykyisin otsikoissa lähinnä vaatteidensa merkeissä. Kerta toisensa jälkeen hän joutuu ylittämään – tai alittamaaan – aikaisemmat esityksensä pysykseen otsikoissa. Tänään hänen yllään on valkoinen olkatoppaukselinen takki, mustat legginsit, platform-sandaalit ja suuri hattu. Hänen suuret tekoripsensä ovat niin suuret ettei hän tunnu saavan silmiään kunnolla auki. Hän kertoo nukkuvansakin niiden kanssa.

- Aina kun minulla on rakastaja, jätän tekoripset heidän asuntoonsa tyynylle. Jätän ne muistoksi.

Queen-yhtyeen Radio Gaga -hitistä nimensä ottanut artisti näyttää iättömältä. Kuin hänet olisi syväjäädytetty ja hän olisi vasta sulamassa. Teräksinen olemus on samaan aikaa vaikuttava ja pelottava. Ei ihme, että häntä on verrataan provokaation kuningattareen Madonnaan. Madonna on ihminen, mutta Lady Gaga on vain hahmo, joka on tosin saanut Germanottan täysin valtaansa.

- Keskityn elämässäni nyt ainoastaan artistina olemiseen. Minun piti tukahduttaa sitä niin monen vuoden ajan. Yläasteella minusta tehtiin pilaa, mutta nyt olen täydellisesti eristäytynyt hulluuden laatikkooni ja voin tehdä mitä haluan, Lady Gaga kertoo Staralle.

Modernin pop-diivan vastakohdaksi itseään kuvaileva laulaja korostaa ettei hän ole artisti, vaan esiintyvä taiteilija. Hän pitää esiintymisasujaan installaatioina ja esiintymisiään performansseina. Laulaja ihailee Andy Warholia, David Bowieta ja David LaChapellea.

- Ideani julkisuudesta ja taiteesta eivät ole aivan uusia. Voisimme katsoa Paris Is Burning -dokumenttia ja lukea Warholin päiväkirjoja tai mennä newyorkilaisiin juhliin vuonna 1973 ja niissä kaikissa puhuttaisiin samoista asioista. Voisi ehkä sanoa, että kopioin hieman Warholia.

- Ihmisten mukaan kaikki musiikki ja muoti on tehty jo aiemminkin ja he ovat osittain oikeassa. Juju on siinä että arvostaa omia visioitaan ja osaa yhdistää ne tavalla, jota ei ole aiemmin tehty. Pidän siitä, että olen ennalta-arvaamaton ja minusta on ennalta-arvaamatonta markkinoida popmusiikkia korkeakulttuurina ja taiteena.

Kaiken takana on yksi nainen

Artisti vastaa itse kaikesta hänen liittyvästä. Hän ohjaa omat show’nsa, suunnittelee lavasteensa, valitsee esiintymisasunsa ja kirjoittaa kappaleensa. Hän ei ikinä suostu laulajamaan taustanauhan kanssa. Väitteet levy-yhtiön suunnittelemasta tuotteesta ovat nekin perättömiä. Germanotta elää hahmonsa elämää ympäri vuorokauden ja ympäri vuoden.

- En halua jumiutua todellisuuteen. Ihmiset väittävät, että Lady Gaga on valhetta ja he ovat oikeassa. Minä olen valhetta. Uhraudun kuitenkin joka päivä tehdäkseni siitä totta. Se on visioni ja unelmani, ja valhe jota kerron. Lopulta se muuttuu todeksi.

- Kappaleeni ovat samaan aikaan pinnallisia ja syvällisiä. Kaikilla kappaleillani on tarkoitus ja kaikilla vaatteillani on syvempi merkitys. Saan ihmiset ajattelemaan “Lady Gaga on herttainen” tai “Lady Gaga haisee!”. Tärkeintä on tulla huomatuksi.

Supertähti tuntuu käyttävän hänen ympärillään pyöriviä paparazzeja taiteensa välineenä, sillä hän on päivittäin lehtien otsikoissa. Voisiko paparazzeista päästä eroon pukeutumalla normaalisti vaikkapa verkkareihin?

- Tuo on vaarallinen yleistys, eikä se ole reilua fanejani kohtaan. He eivät halua nähdä minua sellaisessa asussa. En minäkään haluaisi nähdä David Bowieta tuulipuvussa. Hän ei anna kenenkään nähdä itseään sellaisena.

- Työtäni eivät ole pelkästään musiikki tai videot, vaan jokainen hengenvetoni. Käsittelen aina musiikkia, taidetta tai kuuluisuutta. Siksi ette tule näkemään minua koskaan jumppahousuissa.

Tähtäin korkealla lapsesta saakka

Viisivuotiaana pianonsoiton aloittanut poppari on it-alalla toimivien vanhempien vanhin tytär. Yksitoistavuotiaana maineikkaan Julliard-koulun New Yorkissa aloittanut tyttö vaihtoi pian toiseen kouluun, jota kävi myös Paris Hilton.

- Olin keskittynyt ja määrätietoinen. Olin aina bändissä tai musikaalissa. En oikeastaan sopeutunut, mutta minulla oli ystäviä, koska olen mukava tyttö ja hauskaa seuraa.

Tuleva poptähti alkoi esiintyä New Yorkin klubeilla jo neljätoistavuotiaana.

- Ne olivat jazz-klubeja, eivät seksiklubeja. Äitini otti minut mukaan Open Mic -iltaan ja sanoi “Tyttäreni on hyvin nuori, mutta hän on myös hyvin lahjakas. Istun hänen kanssaan kun hän soittaa”.

Hieman myöhemmin Gagasta tuli vakioesiintyjä klubeilla. Aina hän ei kuitenkaan saanut esiintyä rauhassa. Eräällä tällaisella keikalla Lady Gaga sai alkunsa.

- Olin ottanut muutaman drinkin. Minulla oli uutta materiaalia ja upea asu. Istuin alas, selvitin kurkkuni ja odotin kaikkien olevan hiljaa. En kuitenkaan saanut vaiennettua villejä nuorukaisia enkä halunnut aloittaa ennen kuin he olisivat hiljaa. Silloin riisuin vaatteeni ja soitin pianoa alusvaatteisillani. Pojat vaikenivat.

- Silloin tein päätökseni siitä millainen poptähti haluan olla. Se oli performanssia. Nyt se voi kuulostaa naurettavalta, etkä voi ymmärtää sitä ellet ollut yleisössä juuri silloin. Siinä paikassa ja sillä hetkellä tein kuitenkin jotain todella radikaalia.

Musiikkiura sai huiman läpimurron, kun hiphop-tähti Akon löysi hänet ja pyysi tekemään kappaleita. Yhdessä yössä Lady Gaga ryhtyi tekemään hittejä muille.

- Olin urbaanien hiphop-tyttöjen täyttämässä huoneessa se outo tyttö, joka pukeutui kuin eläintarhan asukas. Tuottajat kysyivät minulta mielipidettä eräästä sanoituksesta. Muokkasin sen kokonaan uusiksi ja siitä tuli toimiva.

Sittemmin Lady Gaga työsti kappaleita esimerkiksi Britney Spearsille, Pussycat Dollsille ja New Kids On The Blockille.

- Rakastin sitä. Sain tyydytystä kuullessani Britney Spearsin laulavan melodioitani. Siinä on jotain hyvin merkittävää, kun olet 20-vuotias ja supertähti laulaa kappalettasi.

“Olen Lady Gaga ja olen seuraava tähti”

Samaan aikaan Lady Gaga kasasi omaa albumiaan. Hän sai kuitenkin potkut Def Jam -levy-yhtiöltä, mutta teki pian sopimuksen Interscopen kanssa. Uran ei lähtenyt vieläkään lentoon, sillä radioasemat eivät ottaneet kappaleita soittoon.

- He sanoivat, että musiikkini oli liian rajua, liian dancea, liian undergoundia eikä tarpeeksi myyvää. Vastasin heille, että olen Lady Gaga ja olen seuraava tähti. Olin siinä oikeassa, laulaja toteaa lakonisesti.

Haastatteluaika täyttyy ja Lady Gaga laittaa aurinkolasit silmilleen ja avaa päivänvarjonsa. Hänellä on puolen tunnin tauko ennen seuraavaa haastattelua. Tiedustelen häneltä onko ohjelmassa esimerkiksi nokkaunet.

- Ei, menen työstämään uusia kappaleitani, teekupin mukaansa ottava supertähti toteaa haastattelun lopuksi ja kiipeää ulkona odottavaan tila-autoon seurueensa kanssa. Auton perään lähtee lauma paparazzikuvaajia skootterillaan ja autoillaan.

Fiona Sturges
The Interview People
Lontoo


Kommentoi ja keskustele



Uusimmat artikkelit

Mummon viritetty rollaattori kiitää 112 km/h – katso hurja video

Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.


Suomalainen seksivalistus oli Facebookille liikaa – tämä kuva sensuroitiin

Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.


Saana Parviainen sairastui vakavasti – keikat peruttu

Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.


Bugatti Veyron kaahasi yleisellä tiellä 362 km/h – tallentui videolle

Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.


Huikea aaltomuodostelma kuvattiin merellä: “Kuin jätkänshakkia” – katso kuva

Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko.


Nolo poliisioperaatio – poliisi jahtasi itseään kadulla

Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa.


Tiikeri sekosi nähtyään turistilla tiikeritossut – katso video

Eläintarhassa vierailevat ihmiset saavat todistaa aika ajoin eläinystäviemme hauskoja temmellyksiä. Kännykkäkameroiden johdosta ne saadaankin ikuistettua videolle. Nyt verkossa on julkaistu video innokkaasta tiikeristä.


Madonnan fanit tyrmistyivät keikkalippujen hinnoista: “Ei kiitos”

Stara kertoi aiemmin tällä viikolla ensimmäisenä, että poptähti Madonna saapuu esiintymään Suomeen 12. elokuuta. Ensimmäisen kerran Madonna esiintyi Suomessa vuonna 2009 Sticky & Sweet -kiertueellaan, ja silloin Helsingin Jätkäsaaressa ja sen läheisyydessä oli arviolta 110.000 ihmistä.


UFO-havainto hämmästyttää Britanniassa – tallentui videolle

Viime vuonna maailmalla tehtiin selvästi tavallista enemmän havaintoja tunnistamattomista lentävistä esineistä. Nyt Britanniassa on ikuistettu videokameralle mystinen laite, joka leijui taivaalla Thames-joen yllä.


Jättiläisvauva: Nainen synnytti seitsemänkiloisen pojan – katso kuvat

Kerroimme viime kuussa tapauksesta, jossa eräs nainen synnytti lähes kuusikiloisen vauvan ilman kipulääkkeitä tai keisarileikkausta. Nyt 29-vuotias kiinalaisnainen on synnyttänyt maansa painavimman vauvan.


Facebookissa suositeltua

Uusimmat artikkelit

Uusin nettivideo

Staran blogit

Chaos Tube blogi Silver blogi PlanMyRoom blogi

Stara Gallup

Onko realitysarjoja jo liikaa?
Katso tulokset

Levyarvostelut



Peliarvostelut

Twitter

Kustantaja ja toimitus

Stara Media Oy
Pinninkatu 44 A 1
FIN-33100 Tampere
toimitus@stara.fi

Päätoimittaja
Jocka Träskbäck
Puh. 0500 660 869
jocka@stara.fi

Uutisvinkit ja palaute

Voit lähettää palautetta tai uutisvinkin toimitukselle sähköpostitse osoitteeseen palaute@stara.fi

Hosted by

Tiedotteet

Lehdistötiedotteet pyydetään lähettämään sähköpostitse osoitteeseen toimitus@stara.fi.

Muu materiaali pyydetään toimittamaan postitse oheiseen osoitteeseen.

Mediamyynti

Verkossa Media Oy
Tehtaankatu 27-29 A
00150 Helsinki

Puh. 020 806 305
asiakaspalvelu@verkossa.fi

Mediatiedot

Ajankohtaista

Adam Lambert and Sauli Koskinen arrested and jailed in Finland after a bar fight
Petri Nygärd
Saana Parviainen
Johanna Tukiainen
Justin Bieber
Jennifer Aniston
Lindsay Lohan
One Direction
Sauli Koskinen
Adam Lambert
Lady Gaga
Kim Kardashian


© Copyright 2003 - 2012 Stara Media Oy. ISSN 1795-8180. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin luvaton julkaiseminen ja lainaaminen on kielletty. Stara®, Viihdetaivas®, Miss Pop®, Mister Pop®, Popstar® ja Jetset® ovat Stara Media Oy:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, joiden käyttäminen ilman merkinhaltijan lupaa on kielletty. Palvelun tekninen toteutus Etuovi Media Oy, Etuovi Internetpalvelut ja OmaEtuovi.