Demi Lovato: ”Lopetin koulun kiusaamisen takia!”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Disneyn teinitähtenä maailmanlaajuisesti tunnetuksi tullut 18-vuotias Demi Lovato erosi taannoin The Jonas Brothers -yhtyeen Joe Jonasista. Joe jätti hänet välittämällä tiedon erosta Demin isän kautta.

Tuolloin Yhdysvalloissa huhuttiin, että ex-pariskunnalla olisi edelleen seksisuhde, mutta väitteet kiistettiin heti tuoreeltaan. Kaunotar avautuu nyt lehdistöille koulukiusaamisestaan, jonka vuoksi hän joutui keskeyttämään koulunkäynnin 12-vuotiaana. Hän on edelleen traumatisoinut julmasta kohtelusta, jota hän sai osakseen koulussa.

Tähti seuraa paljastuksellaan Solange Knowlesin, Minnie Driverin ja Jenny McCarthyn jalanjälkiä. Tähden onneksi vaikeina aikoina tukea selviytymiseen antoi kollega Selena Gomez, jonka kanssa ystävyyssuhde on jatkunut aikuisuuteen saakka.

18-vuotias Demi Lovato, koko nimeltään Demetria Devonne Lovato, tunnetaan laulaja-lauluntekijänä ja näyttelijänä. Hän teki läpimurtonsa Disneyn elokuvassa Camp Rock ja on sittemmin nähty myös elokuvan jatko-osassa. Tähden syyskuussa 2008 julkaistu debyyttialbumi Don’t Forget oli menestys ja nousi Yhdysvaltojen albumistan kakkoseksi. Toinen albumi Here We Go Again menestyi vielä paremmin nousten listaykköseksi. Näyttelijäurallaan hänet on nähty sivuosassa esimerkiksi Greyn anatomia ja Pako -televisiosarjoissa.